Vainajaan viittaa ilmeisesti ennuksena käytetty lenninkäinen eli leppäterttu.
A. Lennä, lennä leppäpirkko! Mihinkäs minua naidaan? Suomeen vai saareen vai maan mustan poveen? B. Kultakännä, kultakännä, mihinpäin sinä lennät? Kivikirkon juureen, mustan mullan poveen.
Jos se lensi kirkolle päin, niin kysyjä ensi vuonna kuoli.
Hämähäkille uhrattiin pudonnut maitohammas heittämällä se uunin ja palomuurin väliin ja hokien:
Hei lukki luuhammas,
anna mulle rautahammas![47]
Vastaava luku maitohammasta uunille heitettäessä tavataan Suomen ruotsalaisilla: "lokk, lokk, anna mulle luuhammas, niin saat kultahampaan!" Sana lukki on suomeen lainattu hämähäkin merkityksessä, mutta ruotsalaisella lokke on myös haltian merkitys. Ruotsissa käytetään hämähäkistä toistakin henkiolennon nimitystä: dvärg 'kääpiö'.
Metsänhaltian suhdetta metsälintuihin ilmaisevat hänen mainesanansa sulkaukko, höyheneukko eli höyhtenen emäntä ja sasuneiti parviainen.[48] Itse haltia on nähtävästi kuviteltu hongaksi, jossa metsänlinnut oleskelevat, kuten seuraavista säkeistöistä ilmenee.
A. Ukko sulka, röhmäparta, holohonka, höyheneukko, eukko höyhtenen emäntä — tuhatparven tuuittaja! B. Holohonka, höyheneukko, sasuneiti parviainen! C. Koppa höyhtenen emäntä, romo kultahöyhteninen! D. Romohonka, höyheneukko, romo höyhtönen emäntä! E. Honkapuu Romentolasta F. Käen kelo, metsän kuningas!
Lintujen kaitsijaksi ajateltu honka mainitaan nimenomaan ontoksi (holo, koppa), kuivuneeksi (kelo) ja murtopuuksi (? rome).
Puun, jossa on koro, olemme tavanneet metsänhaltian puuna. Juuri tämänlaiseen puuhun liittyy se lintukin, joka runoissa edustaa metsänhaltiaa.