Karhunlihoja tuotiin metsästä joko korennolla kantaen taikka hevosella, jonka joku miehistä kävi hakemassa. Hevosella kuljetettaessa oli rekeen pantava lepänoksia, ei havuja, jottei liha olisi myrkyllistä, vaan kuin lampaanliha.
Pihaa lähetessä ilmoitettiin ampumalla, että oli tultava vastaanottamaan. Ensin terveytettiin parasta miestä, joka piti nahkaa olallaan; kahden kantaessa oli nahka korennolla. Ennenkuin karhunnahka tuotiin tupaan piti jokaisen purra leppäpalikkaa; silloin ei metsännenä noussut, eikä riena tarttunut, kun on leppä lempeä puu.
Sisään astuivat miehet rinnatusten, käsikkäin, juhlallisin askelin. Karhun nahka asetettiin tuolille tai ensin penkille, sitten pöydälle. Sittenkun oli ryypätty ja syöty, pingoitettiin nahka seinälle kuivamaan, lihaosat jaettiin miehille, lukuunottamatta niitä, joita "karhunvakkoja" varten jätettiin. Ennen erkanemista oli päätettävä, milloin vakkoja juodaan (esim. noin viikkokauden kuluttua).
Siinä tapauksessa, että karhu kokonaisena miesvoimalla kannettiin, pistettiin tanko yhteensidottujen etujalkojen sekä samoin yhteensidottujen takajalkojen väliin, ja miehiä asettui tangon kumpaankin päähän. Rekeen taas nuoritettiin karhu istuvaan asentoon. Myös tupaan tultua karhu asetettiin keskelle lattiaa istumaan. Karhun nylkeminen toimitettiin lämmitetyssä saunassa, jossa ensin miehet olivat kylpeneet. Nylkiessä piti olla vanha, ruosteterä, visapää puukko, jonka tekijä oli tietymätön.
Määräpäivänä kokoontuivat pitopaikkaan kaikki karhuntappoon osalliset sekä kutsutut naapurit ja muut vieraat. Toisen tiedon mukaan ei ketään kutsuttu, vaan hyvin suotavana pidettiin, että vieraita saapui lukuisasti. Jokainen toi kotoansa leipää, voita ja kalaa. Aikaisemmin oli koottu vähän viljaa, josta olut ja viina oli valmistettu. Ainakin olut piti olla vartavasten keitettyä, kotitekoista. Ei maitoa, eikä piimää, eikä mitään lehmän annetta, ei voinkaan muodossa pidetty tarjona.
Näissä "karhunvakat" eli "vakkajaiset" (vrt. Ukonvakat) nimisissä pidoissa oli juominen yhtä tärkeä kuin karhunlihan syöminen. Niitä vietettiin "kuin peijaisia". "Peijaisissa eli peijaisia juotiin". Kotitekoista olutta ja viinaa juotiinkin niin vahvasti "kuin pää kesti". Oluen syrjäytti vähitellen kokonaan uudenaikuisempi viina. Sitä sitten juotiin vielä "paremmin kuin häissä". Erään venäjänkarjalaisen laulajaeukon mainitaan v. 1907 karhun kunniaksi juoneen kolme ryyppyä, vaikkei ennen eikä jälkeenpäin ollut milloinkaan maistanut.[50]
Karhun "maahanpanijaisia" varten oli pirtti puhdistettu. Kaikki pitoihin osalliset olivat pyhävaatteissa. Puettiinpa siellä joku poika sulhaseksi ja joku tyttö morsiameksi taikka valittiin niistä ainoastaan toinen: karhun morsian, jos tapettu oli koiras, tai sulhanen, jos oli naaraskarhu. Morsiamen tuli olla 15-16 vuotias aivan puhdas neito. Tästä johtuu myös karhunpeijaisten nimitys "kouvon l. ohdon häät".
Karhun lihoja keitettiin kodassa. Keittoa hämmennettiin isoilla leppoisilla laikoilla. Keittäjinä toimivat miehet, ei naiset. Karhunrokka keitettiin, samoinkuin ruumiinrokka, herneistä tai mieluummin pavuista, jos niitä vain oli saatavissa; jollei saatu papuja, silloin vasta keitettiin hernerokka. Ensinnä pantiin pataan karhun pää kokonaisena ja keitettiin ilman suolaa. Sitten kiehutettiin rokassa karhun kämmenet, selkäliha ja sydämykset.
Kun pata nostettiin tulelta, niin ammuttiin. Ensin tuotiin pää kodasta, sitten muuta rokkaa hiljakseen kannettiin. Pää asetettiin ylimmäksi pöydälle ja muut lihat järjestyksessä. Sitten istuutui "hääväki" pöytään, sulhanen ja morsian pöydän päähän; missä näitä ei ollut, saatettiin kunniapaikka antaa parhaalle laulajalle.
Miehet jakoivat sitten rokan kuppeihin. Ennen rokalle käymistä ryypättiin. Naiset kantoivat miehille olutta. Hekin saivat olla juhlassa läsnä. Mutta muutamissa tiedonannoissa nimenomaan mainitaan, että he eivät ottaneet osaa juhla-ateriaan, kun eivät "tykänneet" syödä karhukeittoa, taikka että miehet etupäässä sitä söivät, antaen vähän akoillekin.