Germanilaisilla ei enempää kuin slaavilaisillakaan voi osoittaa olleen kotoperäisiä pakanallisia loitsulukuja. Heidän loitsukaavansa ovat muodostettuja keskiaikaisten latinan- ja kreikankielisten mallien mukaan. Katolinen kirkkokin käytti kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa n.s. siunauksia (benedictio). Siitä käytännöstä jälkenä on ruotsalaisilla sana signeri merkityksessä loitsuluku.
Kristilliset kaavat vuorostaan ovat mukaelmia muinaisklassillisista ja itämaisista. Aikaisimmat muistomerkit tavataan nuolenpääkirjoituksissa, joita myös suomalainen tutkija K. Tallqvist on julkaissut.
Vanhoista maailman kulttuurikeskuksista, Tigris ja Euphrat virtain vieremiltä ynnä Niilin varsilta, on kaavamaisin sanoin loitsiminen kulkeutunut Välimeren maihin, joista keskiajalla on jatkanut matkaansa Pohjoismaihin ja Ruotsin kautta roomalaiskatolisen kulttuurin mukana saapunut länsi-Suomeen. Länsisuomalaisten sanojen ja lukujen yleinen kristillisperäisyys ja läheinen suhde skandinaavilaisiin on monessa yksityiskohtaisessa tutkimuksessa todennettu, samoin itäsuomalaisten loitsujen riippuvaisuus länsi-suomalaisista. Että samat katolisperäiset loitsut lopulta ovat joutuneet venäjänpuolisillekin karjalaisille, on jo v. 1873 A. Borenius osoittanut, huomauttaessaan latinaisen santti-sanan esiintymisestä pyhimyksen merkityksessä kreikanuskoisten runoissa.
Mieltäkiinnittävin katolisessa loitsussa on kertovainen osa, jossa esitetään yhtäläinen Kristuksen aikoina tapahtuneeksi kuvailtu seikka. Länsisuomalaisessa Niukahdusluvussa kerrotaan germanilaisten esikuvien mukaan, miten Jeesus Maarian kera ratsastaa kirkkoon hiirenkarvaisella hevosella eli aasilla; kun tämän jalka kivisellä tiellä niukahtaa, astuu Jeesus tai Maaria alas ratsailta ja lukee parannussanat. Samoin Kohtauksenluvussa esitetään Maaria istuvana kirkon kynnyksellä Jeesus lapsi sylissä; pahan hengen ohi kulkiessa lapsi saa kohtauksen, minkä Maaria asettaa manaamalla: "mene Hiisi helvettiin!"
Käärmeenluvun sisällyksen ilmaisee selvästi suorasanainen esitys Hämeen ja Savon rajalta. Siihen aikaan koska Jeesus vaelsi Pietari muassa, näki Pietari pahan oksennuksen tiellä ja sanoi Jeesukselle: "pane, Herra, henki tuohon". Jeesus pani hengen ja sanoi Pietarille: "pistä sormesi sen suuhun". Pietari pisti sormensa sen suuhun ja se puri, jolloin sormi rupesi ajettumaan ja turpoamaan. Pietari sanoi Jeesukselle: "ota, Herra, henki pois!" Mutta Jeesus sanoi: "anna tehdyn seisoa", ja luki luvun, jolla sormi parani, näillä sanoilla: "Mato musta maan alainen" j.n.e.
Myös eräässä preussiläisessä Käärmeenluvussa viitataan kansantarinaan, jonka perusaiheena ilmeisesti on ollut raamatullinen käsitys paratiisin käärmeestä: "piru on sinut luonut, Herramme Jeesus antoi sinulle hengen". Mutta kertovaisena "syntynä" se on vasta suomalaiseen loitsuun sovitettu. Jo länsi-Suomessa toisinaan loitsija sen edellä tietoisena lausuu: "tiedän sukus, tiedän syntys, mistä sinä siinnyt olet".
Itäsuomalaisella säeparilla (UK 3: 203-4): "vuoresta on vetosen synty, tulen synty taivosesta", on vastineensa ruotsalaisissa Tulenluvuissa. Edellinen säe saa selityksensä jatkosta muutamassa Vedensynnyn toisinnossa, jossa Neitsyt Maaria veden kaivaa kalliosta sauvallaan, samoin kuin raamatun kertomuksessa Mooses. Jälkimäinen säe viittaa kristilliseen ajatukseen saatanan lankeemisesta taivaasta niinkuin pitkäisen tulen. Keskiaikaista legendaa edellyttää suomalaisessa Tulensynnyssä kuvattu tulen tuudittaminen taivaassa, sen kirpoaminen alavaan järveen s.o. Kuolleeseen mereen, sen pyydystäminen sieltä ynnä Jordanin joesta ihmeellisesti valmistuneesta liinasta kudotulla verkolla, sen irtipääseminen kalojen ja kerien avattua ynnä yritys polttaa neitseellistä emoa ja hänen poikaansa, mikä ei kuitenkaan onnistu, vaan johtaa siihen, että Neitsyt Maaria lukee: "tulonen Jumalan luoma" j.n.e.
Kenties alkuperäisesti suomalainen, vaikka silti kristillisaiheinen on kuvaus Raudan syntymisestä Neitsyt Maarian tai häntä edustavien neitojen maidosta, joka on länsi-Suomessakin säilynyt. Muita länsisuomalaisia syntyrunoja on vielä Puun, joka on "puhdas Jumalan luoma, vesa Jeesuksen vetämä, kanto Herran kasvattama" ja Kiven, jonka äitinä on maa ja isänä kilka eli paholainen.
Itäsuomalaisten syntyjen joukossa on lisäksi muutamia, jotka voi olettaa aikoinaan länsi-Suomessakin tunnetuiksi legendoiksi, kuten myöhemmin puheiksi tuleva Yhdeksän taudin synty.
Mutta suurin osa itä-Suomelle ja Venäjän Karjalalle ominaisista syntyrunoista, joilla ei ole vastineita etelämpänäkään Karjalankannaksella eikä Inkerinmaalla, ovat siellä kokoonpantuja kertovaisten runojen aineksista. Esimerkiksi Puunsyntyyn on liittynyt tarumainen Sämpsä Pellervoisen runo, Pistoksenlukuun virolaisperäinen Ison tammen runo, Raudansyntyyn Virosta kulkeutunut Kultaneidontaonta ja Voiteensanoihin niinikään virolainen Ison härän runo. Siten on lopullisesti muodostunut se laji suomalaista loitsurunoutta, joka tälle antaa ominaisimman ja runollisimman leiman.