Nähtävästi se on ollut muista karhurunoista erillinen loitsu, jommoisena sitä Vermlannissa on luettu ennen ampumista. Runomuodossa kuvastaa se ikivanhaa käsitystä ja tapaa.
Karhunpeijaislaulut Suomen puolella alkavat yleensä vasta pitojen yhteydessä, johon myös seuraavat runosäkeet viittaavat:
O Jumala! jonka annoit, jot' ei syöä laulamatta, päätä puuhun kantamatta,
Ensimäisinä olivat "kokin laulut". Tulelle vietäessä karhun päätä ja kämmeniä laulettiin:
Läkkämästen, käykämästen, käykämme kären tulille, nokkalinnun nuotiolle! Kolme on koukkua koassa, yksi koukku rautakoukku, toinen koukku vaskikoukku, kolmansi hopeakoukku; käy kohti kolmantehen, hopeaisehen hyvähän, olemahan orren alla, lengolle lepeämähän! Meill' on metso kiehumassa, havulintu hautumassa, koppelo kopajamassa.
Keittäessä lausuttuja lienevät sanat:
En minä sinua pihlajahierimellä, vaan honkaisella, hyvällä puulla.
Jos vieras tuli kotaan keitettäessä, niin oli karhua tervehdittävä:
Terve metsän isäntä, terve metsän emäntä! Ohtoseni, lintuseni, kun sie tulit meiän maille, meiän miessä ollessamme, meiän miessä ja hyvänä.
Keittoa pois tulelta nostettaessa kehuttiin: