Juhlallinen tupaan astuminen on kuvattu seuraavin säkein:
Astun jalan, astun toisen, astun kohta kolmannenkin alle kuulun kurkihirren, päälle pinnatun petäjän
Keittovatia pöydälle laskiessaan kantajat lopettivat sanoilla:
Panen puulle puhtahalle, lasken laualle hyvälle; lauat kaikki laulamahan, ikkunat iloitsemahan, hyvän tultua tupahan, astuttua aikamiehen.
Keiton kantajalle mainitaan välistä vastaankin lauletun:
On nyt kystä, kystä, kyllin syöä, kyllin juoa, kyllin antoa kylähän, kyllin itsensä piteä.
Niistä runoista, joita pöytään istuuduttua esitettiin, on yksi omistettu juhlaa varten valmistetulle oluelle, jota naiset miehille kantoivat.
Tuolta tuoppini tulevi, kannuni karettelevi, täys' on tuoppi, täys' on tuoja täyen on antanut Jumala.
Vadissa olevaa karhunpäätä mies mieheltä pyöräyteltäessä laulettiin:
Nyt se oht[o] kääntelekse. nyt on oht[o] oveen päin, nyt on oht[o] perään päin. Nyt se metsä kääntelekse, nyt se metsä vääntelekse, kuin kuningas miekkoinehen, mets[o] purstosulkinehen.