Suomen puolella tavataan vastine alkusäkeille loitsussa, jolla susi tai karhu nostettiin karjan kimppuun. Viimeinen säepari on mukailin Nimettömien tautien luvusta:
Alta lattiat lahovi, päältä peite märkänevi.
Vienanpuoliset karhurunot ovat lisäksi lainanneet häälauluista, metsänluvuista ynnä muista runoista runsaasti säkeitä, jotka niiden kauneutta tuntuvasti kohottavat. Sekä tappopaikalla että kotipihalla on vielä kajautettu erilaisista karhunpyynnin aiheista muodostettuja ylistyslauluja Jumalalle, jotka tietystikin ovat myöhäisempiä kuin itse karhulle osoitettu pyyntö toisille karhuille kertomaan hyvänäpidostaan, esim.
Anna vastakin Jumala, toistekin totinen Luoja, näit' on näissä laulettavan, näitä häitä pyylyn poian, [t. näitä pyylin peijahia], Pihlajattaren pitoja!
Joku tämäntapainen on Suomen puolellakin kirjaanpantu
Anna vastakin Jumala, toistekin totinen Luoja, meiän miessä ollessamme, meiän miessä ja jaloinna! Jos et anna aikanansa, emme kostu kuoltuamme.
Sopii siis asettaa kysymyksen alaiseksi, onko karhurunoja alkuansa laulettu metsässä, muita kuin ensiksi mainittu loitsuntapainen, tai kotipihallakaan ennen nylkemiseen ja keittämiseen ryhtymistä, joista peijaispitojen voi laskea alkavan. Yksityisiä säkeitäkin, jotka varmasti olisivat niistä jäännöksiä, on vaikea osoittaa. Muutamat vienanpuolisten karhunrunojen säkeistöt ovat tosin ilmeisesti jo Suomen puolella syntyneet. Sitä todistaa nimi Viro tapetun karhun tervehdyksessä:
Viikon viivyit, kauan kuuluit,
Vironmaata juostessasi;
niin myös sanat säteri (= satiini) ja sänky metsästä lähtöön kehoituksessa:
Säteriset sängyt käännän, sian kultaisen kumoan. Heitä kylmille kotisi, asumasi autioksi!