A. Ristoppi kosken haltia, sylin aaltoja syseä, käsin käännä käppyröitä, koprin kuohua kokoa! B. Joki kultainen kuningas, Ristoppi virran vanhin, juoksuta joen näköisnä, aja aallon karvallisna!
Vielä lukuisampia kuin kalastajain pyhimykset ovat Suomessa olleet metsästäjäin palvomat. Väittääpä runo olevan:
Sata santtia metsässä,
tuhat miestä Metsolassa.
Nimiä, etenkin naispuolisia, onkin metsänhaltioilla suuri määrä. Mutta lähemmin tarkastaessa ne ryhmittyvät muutamien pyhimysnimien ympärille, joista huomattavin on neitsyt Maarian äidin Annan.
Pyhästä Annasta ja hänen puolisostaan Joakimista kerrotaan n.s. Jaakopin alkuevankeliossa, joka on toiselta vuosisadalta. Joakimin, joka oli varakas, oli tapana tuoda kaksinkertainen uhrilahja temppeliin. Mutta kerran häntä ei otettu vastaan ensimäisenä, koska oli lapseton. Nöyryytettynä hän vetäytyi erämaahan, jossa paastottuaan 40 päivää sai ilmoituksen enkeliltä, että hänen rukouksensa oli kuultu. Sillä aikaa oli Anna palvelijansa puolelta yhtäläisen nöyryytyksen kokeneena mennyt rukoilemaan puutarhaan, jossa sai samoin ilmoituksen. Joakimin kotiin saapuessa hän ovelta juoksi vastaan ja heittäytyi miehensä kaulaan kertoen ihmeellisestä ilonaiheesta.
Aikaisemmin keskiajalla oli pyhällä Annalla vielä vähän huomattu asema. Tosin hänelle 500-luvulla rakennettiin kirkko Konstantinopoliin, jonne v. 710 myös hänen ruumiinsa tuotiin Palestiinasta. Siitä ajasta alkaen tavataan hänen jäännöksiänsä länsimaisissakin kirkoissa, kuten Wienissä ja Roomassa. Mutta vasta keskiajan lopulla tuli hänestä roomalaiskatolilaisissa maissa yleisesti suosittu pyhimys.
Tanskassa perustettiin ensimäinen Annan kappeli 1300-luvulla. Suomessa pyhitettiin Annan nimelle Hartolan kirkko v. 1398 ja Ruotsissa asetettiin hänelle kuori Upsalan tuomiokirkkoon v. 1413. Pyhän Annan palvonnasta on keskusteltu Ruotsin kirkolliskokouksessa vv. 1436 ja 1441. Naisten nimenä oli Anna 1300-luvulla hyvin harvinainen, 1400-luvun alussa jo vähän enemmän käytännössä, mutta vuosisadan keskivaiheilla aivan tavallinen Ruotsissa.
Juuri tähän aikaan oli Anna muotipyhimyksenä pohjoismaiden henkisessä emämaassa Saksassa. Pyhä Anna "itse kolmantena", kuten häntä aljettiin kuvata sylissään Neitsyt Maaria, joka vuorostaan piteli Kristuslasta, tuli ajan tunnussanaksi. Hurskas intoilu oli siinä määrin vallannut kaikki säädyt, että näytti siltä, kuin Anna olisi syrjäyttänyt tyttärensäkin. Luther, joka itse oli ollut harras Annan rukoilija, todistaa hänen pyhäpäivänsä loisteen himmentäneen kaikkien muiden pyhimysten juhlat. Kun puhdistetun opin uutuutta moitittiin, Luther puolustautui kysymyksellä: "Vanhako sitten on pyhän Annan palvonta? Eikö sekin ollut uutta 10, 20, 40 vuotta takaperin?"
Anna, joka eläessään oli ollut rikas ja antelias emäntä, tuli rikkauden antajaksi pyhimykseksi. Luther mainitsee kansan häntä suosineen, paitsi uutuuden vuoksi, vielä enemmän siitä syystä, ettei hän tullut tyhjin, vaan täysin käsin: "Missä tapaa nykyään pyhimyksen, jolta rukoiltaisiin kärsivällisyyttä, uskoa, rakkautta, puhtautta tai muuta hengellistä hyvyyttä niinkuin pyhältä Annalta rikkauksia?"
Hyvin runsaasti tavataan Annan nimellä kappeleja, kirkkoja ja kaupunkejakin Saksan vuoristoissa, missä on metallia, etenkin hopeata löydetty. Vuorikaivosten suojeluspyhänä hän sai nimityksen "malmintekijätär". Paitsi vuorimiehet pitivät häntä pyhimyksenään myös naisellisen käsityön tekijät ynnä nuoranpunojat. Legendan mukaan hän oli ollut taitava emäntä, joka omin käsin valmisti sekä villaa että liinaa vaatteiksi. Hänen kuvilleen tunnuksellinen oli vihreä kaapu, jommoiseen myös Anna-veljistöjen jäsenet juhlatiloissa pukeutuivat.