Tanskassakin tiedetään Annaa palvotun sekä rikkauden antajana että kotoisen työn suojelijana. Suomen kirkoissa säilyneitä keskiaikaisia pyhäinkuvia on useampia Annan kuin kenenkään muun pyhimyksen, Neitsyt Maariaa lukuunottamatta.
Itäsuomalaisissa ja rajantakaisissa metsänluvuissa pyhä Anna esiintyy tavallisesti kolmitavuisena Annikki eli Annikka, kerran Annatar muodossa. Harvinainen on kaksitavuinen Anni ja vielä harvinaisempi perusmuoto Anna. Jälkimäiseen liittyy yhdessä kirjaanpanossa taivaalliseen arvoon viittaava Päivölän miniä. Edellinen on säilyttänyt latinaisen etusanan santta (sancta 'pyhä') parissa Niukahdusluvussa.
Annikin olennaisin määre, jota käytetään etelämpänä Karjalan
kannaksella ja usein itä-Suomenkin alueella, on avainpiika.
Itä-Suomessa ja Venäjän Karjalassa yleisin mainesana on tytär
Tapion. Tälläkin kuvaillaan olevan:
Käessä kultaiset avaimet,
renkahat on reiellähän.
Muutamasti Suomen puolella on Annikki salojen aljo eli salon alio.
Tavallisena kertosäkeenä on metsän piika pikkarainen.
Paitsi Tapion tyttärenä esiintyy Annikki välistä Tapion eukkona, akkana eli emäntänä. Useammin on hänellä mainesana metsän emäntä. Annikki avainpiika saa toisinaan kertosäkeekseen sinisukka suon emäntä.
Annikkia avainpiikaa rukoillaan:
A. Anna tie, avaa portti, miun metsällä käyessäni! — Annappas sitt' antimesi, annasta korven kolkkasesta! B. Anna minulle, me Annelle, sinun antoaikoinasi, minun pyytöpäivinäni, heitä auki annin aitta!
Onpa joskus samassakin säkeessä Anni yhdistetty antamisen käsitteesen:
Anna, Anni, aioin toisin, —
mie kumarran kullillani.