Kultaa ja hopeaa kuvitellaan hänellä riittävän koko metsänkin koristamiseen:
Pane kuuset kultavöihin, petäjät hopeavöihin. varvat vaskirenkahisin!
Mielikuva metsän ja sen teitten kultaisuudesta ja hopeaisuudesta johtunee päivänpaisteen ja kuunvalon synnyttämistä vaikutelmista. Mutta metsän emännän puvun koristeet metsästäjä asettaa uhriksi vuolemainsa todellisten kulta- ja hopeasirusten yhteyteen:
Usein on hyvän emännän käet kultakäärehissä, sormet täynnä sormuksia, kalvot käärösen munia, helmat vaskirenkaita, hiukset kultakukkasia, jotk' on saanut annillansa. Usein on pahan emännän sormet vitsasormuksissa — auttamattomuues[san]sa.
Että tämä emäntä, jonka annista on kysymys, on Annikki, ilmaistaan nimenomaan toisinnossa, joka alkaa:
Annikka metsän emäntä!
Katsopas hyvän emännän —
Paitsi Metsänloitsuissa käännytään Annikin puoleen myös muutamissa Karjanluvuissa. Hän on: "juottaja metisen juonen, katsoja metisen karjan", jota häntä pyydetään "koiriltansa", metsänpedoilta varjelemaan. Erityisesti lammasonnea häneltä joskus anotaan:
Siitä lauma lampahia, kimppu kierävillaisia!
Metsänhaltiana Annikki on myös ampiaisen hillitsijä, jota rukoillaan panemaan: "maata miehet, maata miekat". Itse ampiainen saa puhuteltaessa mainesanan Annin lintu.
Santta Annin toiminta naisten käsityön ynnä nuoranpunonnan suojelijana kuvastuu mainituissa Niukahdusluvuissa: