Pakkasen ynnä Puun luvussa tavattavasta Tuulettaresta on samalla päätteellä kuin Annikki muodostunut Tuulikki Tapion neiti, joka Suomen puolella aloittaa runon ilman vempelellä istuvan immen kosinnasta. Tähän paikkaan se on siirtynyt Karjanluvuista, mistä se kerran on löydetty Vienan puolella. Siellä on myös pari kertaa kirjaanpantu Tuulikista sisarenturmelijan Tuurikkaisen mukaan väännetty Tuurikki.
Tuurikin, Tapion tyttären, edellä käyvät:
Mielikki metsän miniä, Tellervo Tapion neiti. utupaita, hienohelma.
Tellervo tavataan vielä toisessa vienanpuolisessa säkeistössä:
Mielikki metsän emäntä,
Annikki tytär Tapion,
Tellervo Tapion paimen,
metsän piika pikkarainen!
Luettelontapaisesta: emäntä, tytär, paimen voisi jo päättää viimeksimainitun tarkoittavan poikaa, jollei neljännen säkeen piika yhdistäisi kaikkia samaksi haltiaolennoksi. Mutta Suomen puolelta on löytynyt kolmannen säkeen alkumuoto: poika Pellervo Tapion.
Metsään eksynyt maanviljelyksen haltia Pellervo on nähtävästi alkusoinnun (Tapio) vaikutuksesta vääntynyt Tellervoksi, samalla merkitykseltäänkin siirtyen miespuolisesta sukupuolettoman välityksellä naispuoliseksi: poika > paimen > tytär.
Miespuolisesta Ristopista eli Kristoferista lienee johdettava Ristikko "Tapion neito", jota kehoitetaan metsänviljaa juoksuttamaan.
Annikin ohella sekä Suomen että Venäjän Karjalassa joskus esiintyvä Mikitär "metsän miniä" eli "metsän mieliä Mitikkä" vastannee kreikanuskoisten miespyhimystä Nikita (Niketas), jonka syksyisestä nimipäivästä (9/9 v.l.) keväiseen (3/4 v.l.) kaikki metsänhaltiat venäläisen kansanuskon mukaan nukkuvat. Alkukerakkeiden n:n ja m:n vaihtelun olemme jo todentaneet nimessä Miikula.
Ainoasti näennäisesti naispuolinen on Kummutar, joka tilapäisesti esiintyessään ei tahdokaan olla metsän emäntä, vaan "metsän kuningas", samoinkuin ennen mainittu Kuuriitar. Molemmat kuuluvat suureen ryhmään Ku- alkuisia metsän kuninkaan nimityksiä, joista Kalevalaan otettu (UK 32: 493) Kuippana on jo Gananderille ollut tunnettu. Tämä muoto, jonka Renvall sanakirjassaan on yhdistänyt sanaan kuikkana, 'pitkäkaulainen', tavataan vielä muutamissa Lönnrotinkin muistiinpanoissa: kerran käy sen edellä "neitsyt Maaria emonen". Mutta muissa se vaihtelee: Kuihkamo eli Kuihkanen, joiden edellä käy "Maria metinen neitsy" tai "Purppura puhas emäntä", Kuikuli, Kuihtana, Kuittola, Kuittia (karhun isänä), Kuituva ja Kuitua. Erikseen huomattavia muunnoksia ovat Hu- alkuiset Huitua ja Huuhkana, jota seuraa "Annukka metsän emäntä".