Tuleppa nyt Nyrkys nylkemähän,
Tapio rahan tekohon!
Turmeltunut Metsänluvun säe: Nyrkki sonnakka Tapia on luettava: Nyrkis on akka Tapian. Tapion akkana esiintyy myös Nyrkiö ja sen yhteydessä Vilpus Tapion poika. Samoin seuraavat toisiaan Tapion akkana ja poikana Nyrkytär ja Virpus, Nylkys ja Vilpus sekä Nylky ja Virpus. Molemmat sanat ovat ilmeisesti vaikuttaneet toisiinsa siten, että jälkimäisen lp on muuttunut rp:ksi ja päinvastoin edellisen rk lk:ksi, niin että lopulta pelkästään väärät muodot jäivät jäljelle. Vilpus sanan on Lönnrot johtanut Tapion pojan "vilpasluontoisuudesta". Mutta tämä ei ole muu kuin apostoli Filippus, joka Suomen keskiaikaisissa asiakirjoissa tavataan typistyneessä muodossa Philpus. Tätä pyhimystä esitettiin kuvissa pyhiinvaeltajan puvussa ja ristisauva kädessä.
Virpus muodosta edelleen vääntynyt kansanjohdannainen voisi olla Varvutar "valio vaimo" eli "neito". Edellisen pääsäkeenä on Hyypiö (< Hubertus) "hyvä emäntä". Mutta tämän nimen saattaisi myös yhdistää naiselliseen Valpuri pyhimykseen, josta toisintomuoto Varpuli tavataan sananlaskuissa, taikka yksinkertaisesti johtaa runollisena muodostuksena varpu sanasta ja asettaa ennen mainitun Havutaren rinnalle.
Myös Nyrkes, Nyrkys eli Nyrkis on löydettävissä pyhimysten joukosta, jos ottaa huomioon semmoisen äännevaihtelun mahdollisuuden alkukerakkeeseen nähden kuin sanoissa nyrkkä-jyrkkä. Mutta ennenkuin pyhä Jyrki eli Yrjänä tulee esitettäväksi, on syytä mainita muutamia Nyyrikistä edelleen väännettyjä muotoja: Myyrikki "Tapion neiti", Nyypetti "Tapion poika", Tyytikki "Tapion neiti" ja "oravan emuus". Jälkimäisen kertosäe "metsän piika pikkarainen" sekä pyyntö: "aukaise rahainen aitta" viittaavat selvästi Annikkiin, joka itse Nyyrikille lienee -kki päätteen lainannut. Mahdollisesti Nyyri muotoon palautettava on Tyyri säkeessä: "Oravainen Tyyrin poika".
Legenda Georgios, 'maanviljelijä', nimisestä soturista, joka rohkeasti tunnusti uskonsa ja urheasti kesti kaikki mahdolliset piinat ja viimein kuoleman, on moniseikkaisimpia ja mielenkiintoisimpia pyhimyskertomuksia. Aina 11:nnen vuosisadan loppuun asti kuvattiin Yrjänä seisovana lohikäärmeen päällä, joka voitetun pakanuuden vertauskuvana moniaan muunkin pyhimyksen jalkoihin asetettiin, kuten edellä mainitun Margarethan. Mutta myöhemmin alkaa lohikäärme hänen allaan elää ja hän itse ratsun selkään kohotettuna ojentaa keihästään tämän kitaa kohti. Ristiretkien aikana ritarit omistivat hänet suojeluspyhäkseen ja hänen legendaansa liittyi vanha taru lohikäärmeeltä vapauttajasta. Semmoisena hän tuli tunnetuksi ja palvotuksi koko kristikunnassa, vieläpä muhamettilaistenkin keskuudessa. Länsi-Euroopassa erittäin englantilaiset ottivat hänet kansallispyhimyksekseen. Brunkebergin taistelussa v. 1471, jossa Sten Sture saavutti tanskalaisista suuren voiton, olivat ruotsalaiset laulaneet "Sancti Örjans vijsa". Tämä on Ruotsissa kansanlauluna meidän päiviimme asti säilynyt ja Suomessa synnyttänyt omituisesti muodostuneen runon Neidosta ja lohikäärmeestä (Kant. III 47). Koska Yrjänän voittama lohikäärme ei ollut ainoastaan ihmisiä, vaan erittäin vielä karjaa ahdistanut, pyydettiin häntä suojelemaan karjaa petoeläimiltä ja hänestä tuli paimenten pyhimys. Petoeläinten hillitsijästä kehittyi helposti niiden hallitsija, jolta metsämiesten tuli riistaa anoa. Venäläisen kansankäsityksen mukaan hän itsekin harjoitti metsästystä pitäen susia koirinaan.
Länsisuomalaisissa loitsuissa esiintyy ruotsalaista Sankt Örjan eli Yrjan vastaava Sant Yrjänä mainesanoilla "pyhä ritari" eli "herra ritari", jota rukoillaan:
A. Pidä koiras kahlehissa! B. Pane lukku suden suulle, karhun kielelle kapula suviyöstä talviyöhön!
Välistä lisätään: "pyhän t. herra ritarin nimehen."
Vermlannin ja Rautalammin savolaisten Karjanluvuissa tavataan Yrjö muoto.
A. (Karhulle):
Santta Yrjöi paimenesi.
B. Pane Yrjö koiras kiinni,
älä laske laitumelle!