Edellisten ohella tavataan välistä vielä Hiekka-Heikki, jonka voisi selittää tarkoittavan Suomen kansallispyhimystä Henrikiä, jollei nimen valinta ole pelkästään alkusoinnun aiheuttama.
Kuuluisista skandinaavilaisista pyhimyksistä esiintyvät Birgitta
Karhunsynnyssä ja Eerik kerran Lainlumonnassa.
A. Pirjata pikainen vaimo, jok' ei kehrätä kehannut, eikä ommella osannut, viskoi villansa vesille. B. Eerikkä pyhä ritari, ottaos omenamarja, tavatko[si] taskustai, tunge tuomarin kitahan!
Viimeksimainittu, jonka omenamarja tarkoittaa hänen kuvilleen tunnuksellista valtaomenaa, toimii ilmeisesti ihmisen persoonallisena "patruunana". Katolisella ajalla piti jokaisella yksityiselläkin olla oma suojeluspyhänsä, samoin kuin aikaisemmin oma suojelushaltiansa.
Pyhimysten palvonnan pakanoituminen.
Vainajanhenkien ja haltiain sijalle astuessaan pyhimykset voivat saada osakseen myös niille omistetun uhripalvonnan. Porthan aikoinaan epäili veriuhrien käytäntöä suomalaisilla, ja tämä käsitys, ettei "veri uhreja tahrannut", on periytynyt niinkin myöhäiseen teokseen kuin Suomi 19:nnellä vuosisadalla. Mutta muutamain pyhimysten päiviin liittyneenä on aivan meidän aikoihimme säilynyt tapa teurastaa eläin, eikä ainoastaan yksityiseksi, kotoiseksi juhla-ateriaksi, vaan myös yleiseksi uhriksi kokonaisten kyläkuntien puolesta.
Pyhäinmiestenpäivänä teurastettu kekrilammas on jo ollut puheena. Yhtäläinen lammasuhri toimitettiin henkien johtajan Mikaelin päivänä. Mikkeli-lammas eli -pässi, kevätvuona, joka oli pidetty keritsemättömin villoin koko kesä, eli n.s. "villavuona", tapettiin mikkelinaamuna ja keitettiin siitä mikkelirokka. Veri ja suolet haudattiin kasvattipuun juurelle. Ensiksi kävi emäntä navetassa syömässä, tipauttaen kolmasti lusikalla keittoa maanhaltialle. Sama temppu oli uudistettava tuvassa isännän ja emännän ruvetessa ruualle. Luut taas pantiin puun juurelle.
Erään tiedon mukaan vietiin Mikonpäivän, samoinkuin kekrin aattona puun juurelle uhriksi vähän kaikista talossa löytyvistä juhlaruuista, joita sitten Mikotarten, samoin kuin Kekritärten, luultiin käyvän syömässä.
Pohjanmaan ruotsalaisetkin tuntevat Mickelmäss-bässen. Tämä pässi, joka on nuorison kerätyin varoin yhteisesti ostama, teurastetaan, keitetään ja syödään Mikkelin jälkeisenä maanantaina.
Vielä varhaisemman vuodenajan uhri oli Olavin, Olevin eli Ollin lammas, jonka Ad. Neovius on tavannut mainittuna useissa kirkollisissa tarkastuksissa: Kuopiossa 1670, Liperissä 1737 ja Laukaalla 1738. Vanhin hänen löytämänsä tieto norjalaisen kuningas-pyhimyksen palvonnasta on vuodelta 1453 Turun mustassa kirjassa, jossa Olavin päivää (29/7) mainitaan yhtenä "lukupäivistä" (lukudaga).