Aureniuksen väitöskirjassa vuodelta 1751 kerrotaan Karjalassa ja osassa Savonmaata olleen tapana Olavin päivänä teurastaa keväällä valittu "villavuona". Sen kaikki sisälmykset oli maahan kaivettava. Eläin oli kokonaisena, rikkomatta yhtään luuta, keitettävä tai paistettava. Ateriaan ei päästetty osalliseksi ketään vierasta tai palvelijaa, ei edes vävyä tai miniää, jolleivät jo kauan olleet talossa asuneet. Syödessä ei saanut käyttää veistä, vaan ainoastaan kynsiä ja hampaita. Molemmat viimeksimainitut tiedot osoittavat uhritavan viettopäivää paljon vanhemmaksi.
Taalainmaan savolaisten Olavinpäivän vietosta on säilynyt kuvaus vuodelta 1774. Pässi, jonka piti olla virheetön, oli aikaisemmin eroitettu ja lihoitettu. Se teurastettiin Olavin aattona; lihat pantiin suolaan ja kaikki valmistettiin yhtaikaa osittain keittämällä osittain paistamalla. Juhlapäivänä lihat liemineen kannettiin pöytään ja syötiin päivällisateriaksi. Jollei talonväki yksin jaksanut kaikkea kerrallaan syödä, kutsuttiin vieraita avuksi. Oluttakin oli ajoissa tehty ja pantu tynnyriin, joka vasta juhlapäivänä avattiin. Juhlanaattona myös leivottiin jauhoista, jotka samaten kuin maltaat olutta varten oli aikaisemmin eroitettu. Näitä aineksiakaan ei saatu ennakolta maistella, ei edes jauhattaessa. Isäntä itse paloitteli lihat kaikkia varten, itse ensimäisen palan suuhun pistettyään. Ensimäisenä hän oluestakin joi kaikkia yhteisesti tervehtien, mutta sitä ennen oli hänen vuodatettava juoma-astiasta muutamia pisaroita pöydän alle.
Ganander vielä mainitsee, että Olavin lammasta tupaan tuotaessa oli lepän ja kuusen oksilla heitettävä vettä yli kynnyksen. Tätäkin on verrattu lappalaisvaimojen tapaan purskuttaa pureksimansa lepänkuoren nestettä karhukeittoa kantavain miesten kasvoille. Punavärisen lepännesteen varjelevan voiman merkitys johtuu alkuperäisemmästä uskosta itse uhriveren taikavoimaan.
Gananderin tiedon, että Ollinpäivänä vietettiin leikkuun lopettajaisia, vahvistaa myöhemmin etelä-Hämeestä muistiinpantu tieto, että Ollinpäivänä, kun oli tullut hyvä vuosi, oli syötävä sänkiäislammas.
Olevi lammas on säilyttänyt Virossakin muistoja sekä kotoisesta pakanallisesta uhrista että skandinaaveilta lainatusta roomalaiskatolisesta pyhimyksestä.
Samaan vuodenaikaan viettivät kreikanuskoiset virolaiset muutamassa setukaiskylässä vielä v. 1910 venäläisten Annanpäivää (25/7 v.l.). Aamulla tai jo edellisenä iltana, kertoo Uno Holmberg, teurastettiin musta lammas kussakin talossa karjansuojelijan Annen kunniaksi. Annenmäelle rakennettuun kappeliin tuotiin lampaitten päät ja jalat vihkivedellä pirskotettaviksi ja jaeltiin sitten vähävaraisille ilmaiseksi. Pyhäköltä siirryttiin ympärillä oleviin kyliin juhlimaan. Sukulaiset ja ystävät kävivät toistensa luona kesteissä. Juhlaruokana piti tietysti olla lampaan lihaa. Aterialle ryhdyttäessä perheen isäntä luki rukouksen. Aikaisemman muistiinpanon mukaan rukous, joka jo teurastettaessa luettiin, kuului: "Puhdas, pyhä Anne! Hoida ja varjele, siitä ja synnytä, nuorenna nuoria, vahvista vanhoja! Hoida itse puun- ja pensaantakaista, kiven- ja kannontakaista karjaa! Ole itse, pyhä Anne, paimenten ylikaitsija, hoida itse yli suven karjaa metsässä, varjele siellä karja vihoista, kotona kaikesta vahingosta!"
Yleiset veriuhrit jonkun pyhimyksen päivän yhteydessä ovat säilyneet Inkerinmaalla, Suomen itä-Karjalassa, Aunuksessa ja Vienan läänissä, siis karjalaisella alueella.
Länsi-Inkerissä Ali-Laukaalla lähellä Narvaa uhrattiin vielä kymmenen vuotta sitten Iilianpäivänä pässi. Juhlan aattona tai aamuna valittiin paras pässi kylän karjasta — toisen tiedon mukaan se, joka etumaisena illalla kotiin saapui — ja lunastettiin teuraaksi yhteisillä varoilla; nahkan sai omistaja pitää. Teurastus suoritettiin rukoushuoneen luona, sisukset — toisen tiedon mukaan myös pää — heitettiin joenpoukamaan, "apajaan", ja samalla huudettiin: "Kirlouks, Kirlouks!" Lihat keitettiin ja syötiin juhlapäivänä hatutta päin; naiset eivät saaneet ottaa osaa ateriaan. Myös olutta oli joen rannassa siksi päiväksi pantu. Mainitun uhritavan kerrottiin syntyneen sen johdosta, että oli kerran karjaa paljon kuollut. Myös uskottiin, että jollei tätä uhria toimeenpantu, hukkui lapsi sinä vuonna samaan "apajaan".
Kirlouks huudolla muka tarkoitettiin joessa asustavaa haltiaa, joka söi veteen heitetyt osat. Vihtori Alavan selityksen mukaan tämä sana on luettava: "Kiril avuks!" Kiril on 800-luvulla elänyt slaavilaisten apostoli Kyrillos (ven. Kiril), joka länsimaillakin tunnetaan myrskyssä avuksi huudettuna ja siis vedenvaaran yhteyteen asetettuna.
Myös Aunuksessa Äänisjärven Sudensaarella on Iljanpäivää vietetty lammasuhreilla. Elukkain hankkiminen tapahtui vuorojärjestyksessä; joka sen laiminlöi, hänen karjansa oli muka vaarassa joutua susien ja karhujen saaliiksi. Lampaat tapettiin järven rannalla kirkkotarhan takana. Keitetyt lihat kannettiin kirkkoaituuksen sisäpuolelle suurissa astioissa, joita myöten uhriin osalliset viisin, kuusin jakautuivat syömäkuntiin.