A. Maarian vahainen vaippa, Luojan teltti terhollinen ylitsemme luotakohon — jaloillemme täytyköhön yli kaiken vellon kansan! B. Kuo mulle kultavaippa, vala mulle vaskivaippa, jonka alla yöt asuisin;
Vanhemmista Maarian kuvista puuttuu harvoin huntu, milloin ei vaippa päätäkin peitä. Myöhemmin keskiajalla, jolloin päähinettä ei katsottu neitsyelle kuuluvaksi, annettiin yhä yleisemmin hänen pitkän tukkansa kuvissa tulla näkyviin. Suomalaisissa Verensulkn-sanoissa mainitaan toiselta puolen huntu eli tanu, toiselta puolen hiuksiin palmikoidut moniväriset, metallinkiiltoiset, alasriippuvat nauhat, jotka olivat länsimailla muodissa erittäin ristiretkien aikana ja joita Suomenkin vanhoista kalmistoista on löydetty.
A. Sivalla silkki silmistäsi, huntu otsaltasi! B. Tanun päästänsä tapasi. G. Päässä kultaviilekkehet. D. Hius päästäsi sivalla, sinilanka silmiltäsi, kultalanka kulmiltasi! E. Pantasi tulipunainen!
Jerusalemissa säilytettiin pyhän Neitsyen päänauhaa sekä hänen vyötänsä, joka hänen kerrottiin pilvistä pudottaneen epäilevälle Tuomaalle. Jälkimäinen reliikki vietiin ristiretkien aikana varkain Italiaan. Tämäkin neitsyen tunnusmerkki on Maarialla joskus suomalaisissa loitsuissa.
A. Pane paitasi panuhun, vyösi vaski valkeahan! B. Meni sukkarihmasta sulahan, vyönlapasta lainehesen.
Usein mainitaan runoissa Maarian hienot helmat eli helmukset, joita hän kiiruhtaessaan nostelee.
A. Tuo hienot helmuksesi tuskillemme tukkeheksi! B. Koprin helmasi kokoa, käsivarsin vaattehesi!
Jalassa hänellä välistä tavataan siniset tai muunväriset sukat ja kultaiset kengät. Mutta toisinaan, kun on tarvitsijalla kova hätä, häntä joudutetaan:
A. Kerkiä jalan kengättömän, ehi sovan vyöttömän, tukalla päin tuiskahtele, levällä päin lennättele! B. Avopäin, haralla hapsin, ilman vyöttä, helmuksitta.
Neitsyt Maaria kuvaillaan myös lentävän kyyhkysen muodossa, joka kertosanakseen on saanut suomalaisten lempilinnun käen.