Pelkästään Akka esiintyy toisinaan erikoisnimenä Luojan, Jumalan eli Ukon rinnalla:
A. Pantu Akka paimeneksi,
Luoja karjan katsojaksi.
B. Akan väellä, Jumalan väellä.
C. Ukon väki, Akan väki.
Akka nimeä mainitaan jo Raunista, Ukon puolisosta, käytetyn. Tieto on Suomen Lapista, josta myös Akkavaaroja ja Akkojärviä tunnetaan. Tämä Akka on sitten runoissamme siirtynyt Neitsyt Maarialle, samoinkuin erikoisnimi Ukko kristilliselle Isä Jumalalle.
Pyhää Neitsyttä saattaa vielä tarkoittaa nimetön tyttö, neito, impi eli piika. Maarian lyhytkasvuisuutta elävästi kuvaa:
A. Lyhyt tyttö tylleröinen, maan tasainen talleroinen. B. Lyhyt neito lylleröinen, matalainen maan veroinen.
Oluenkeitossa Maariaa edustaa, paitsi "kapo", tämän kertosana "hyvä impi", josta on äänteellisesti yhdistämällä saatu uusi nimikin Hymmytär (< hyvä Immetär).
Kantoi tuon kavon kätehen,
hyvän immen hyppysihin.
Kapo tuota katselevi,
Hymmytär hyväelevi.
Erityisesti huomattava on Kipuluvuissa kuvattu naisolento. Ganander sen mainitsee kahdessa paikassa; toisessa nimellä Kipulan neito eli Kiputyttö, "Tuonen neiti"; toisessa Kivutar nimellä, joka voi saada vielä mainesanan "kauhea emäntä" tai "Kipumäen iso emäntä". Edellistä, joka kipuja kokoilee, vammoja valitsee tai kivuissa itkee, vaivoissa valittaa, hän vertaa roomalaisten Kohtalottariin (Parcae), jälkimäistä, joka kipuja kattilalla keittää, niiden Raivottariin (Furiae).
Castrén Kalevalan perustuksella (UK 45: 269-312) lukee Kiputytön, Tuonen neiden manalaisiin haltioihin, selittäen kuitenkin, ettei hänellä ole mitään tekemistä kuolleitten, vaan yksinomaan tautien kanssa, joiden valtiaana häntä pidettiin. "Joessa (luultavasti Tuonelan) oli kallio, joka kolmen joenhaaran yhtymässä kohosi vedestä; sillä oli nimenä Kipukivi eli Kipuvuori, koska kipuja siellä piti suljettuina Kiputyttö. Tämän oli tapana istua kalliolla vääntäen sitä ympärinsä, joten taudin henget tulivat jauhetuiksi ikäänkuin kahden myllynkiven välissä. Hänen tarkoituksenaan lienee ollut suistaa ja kukistaa näiden kiukkuista sisua. Taudinhenkien vankeudestaan irti päästessä ja ihmisiä kiusatessa rukoiltiin Kiputyttöä keräämään karkulaisensa ja joko sulkemaan ne siniseen kiveen tai upottamaan ne meren pohjaan." Tästä Kiputytöstä Castrén osoittaa Kalevalassakin eroitettavan Kivutar eli Vammatar nimisen naisen, joka ei näy olevan missään suhteessa Tuonen tyttäriin, vaan esitetään hyväätekevänä haltiana saaden mainesanat:hyvä emäntä ja valio vaimo. "Hänelle kuitenkin", Castrén huomauttaa, "uskotaan melkein samat toimet kuin Kiputytölle. Häntä rukoillaan sairaasta poistamaan vaivanhenget, kätkemään ne vaskiseen vakkaan ja viemään ne Kipuvuoren kukkulalle, siellä niitä keittämään pikkuisessa kattilassa ja viimein tunkemaan vuoreen sen keskellä olevasta reiästä. Ottaen sitä paitsi huomioon, että Kiputyttö ja Kivutar oikeastaan merkitsevät yhtä ja samaa, voinee pitää hyvin todennäköisenä, että kumpikin on pohjaltaan sama jumaluus-olento ja että ne pelkästä erehdyksestä ovat tulleet toisistaan eroitetuiksi."
O.J. Brummer on tehnyt seikkaperäisesti selkoa Kiputytön eli Kivuttaren esiintymisestä itse kansanrunoissa. Kun niitä tarkastelemme, havaitsemme ensiksikin, että jokien yhtymässä jauhaminen perustuu yhteen kirjaanpanoon: