D. Ipi-Tiera Lieran poika.
E. Iku-Tihku " "
F. Hiki-Tiera Nieran poika.
G. Hepo-Tiera " "
H. Hiki-Tierna Viernan poika.
I. Hiki-Tieran Mieran poika.
K. Hiki-Kierän " "
L. Hiki-Tiera mieron huora.
M. Tiku-Tiero " "
N. Timo-Tiera " "
O. Niko-Tiera " "
P. Iku-Tiera Nieran poika.
R. Iku-Tiera Lieran poika.
S. Iki-Tiitty Äijyn poika.[86]
Viimeksimainitussa säkeessä ei ole genetiivimääreellä -iera muotoa, joka on voinut vaikuttaa edelläkäyvään pääsanaan, ja siinä on pääsanalla viimeisenä kerakkeena l. Kun ottaa huomioon, että sanan alkuun ilmeisesti kuuluvat i ja k äänteet, niin ei liene liian uskallettua arvata lueteltujen sananväännösten tavoittelevan Juudaksen toista nimeä Iskariot. Silloin kävisi ymmärrettäväksi Iku-tieran Lieran pojan puhuttelu Samporetkellä: "ylimäinen ystäväni", jonka ennen olemme tavanneet Johanneksen mainesanana.
Säkeen jälkiosassa on tietysti poika alkuperäinen, ja silloin on myös genetiivi mieron, joka on itäsuomalainen, venäläisperäinen lainasana, myöhäiseksi muunnokseksi katsottava. Muodoista Nieran, Tieran ja Viernan ei lähde ajatusta. Jää jäljelle Lieran, jonka rinnalla pääsanakin on aina i- aikuisena säilynyt, ja tällä on selvästi lieron, s.o. käärmeen, merkitys.
Mielikuva käärmeenmuotoisesta paholaisesta on vanhempi kuin sen kuvaileminen ihmisenkaltaiseksi. Sekä paratiisin käärmeelle että ilmestyksien lohikäärmeelle on runoissa vastineensa.
Edellinen käsitetään "mustaksi madoksi" eli kyykäärmeeksi.
A. Maa mikä ensimäinen?
Mahomaa ensimäinen.
Mikä mahossa maassa?
Mätäs mahossa maassa.
Mikä mättähän nenässä?
B. Mätäs ennen maita syntyi,
mätäs maita, paju puita,
Aatami imeisiä,
Kyytöläinen käärmehiä.
Mato musta maanalainen.
Käärme ei pääse maan alle kätkeytymään, kun loitsii:
Piä maa varasi,
Piru sisääsi tulee!
Ampiaisia pidätetään sanoilla: "kytke kyy kanasiasi" tai "Kyynönen
(Kyinynen) kanasi" taikka.
A. Kytö(!) Kyttäs poikiasi, lappalainen lapsiasi! B. Kytke Kyyttö poikiasi, emä-Lempo lapsiasi!