Mutta mitenkä on Syöjätär voinut saada kertosanakseen lapakäärmeen sekä sylkiessään vesille kuolan, josta manattava käärme syntyy, että itse merestä noustessaan? Nähtävästi on Syöjätärtä kuviteltu käärmeen emoksi, joka itsekin on käärmeen kaltainen.
Itäsuomalaisten ja rajantakaisten satujen Syöjätär, joka on pahassa tarkoituksessa toimivan naisolennon yleisenä nimityksenä vastaten venäläisten satujen Jaga babaa, esitetään toisinaan ihmissyöjänä käärmeen akkana ja maamona niiden merestä nousseitten monipäisten ihmissyöjäin käärmeitten, mitkä sadun sankari tappaa.
Eräässä Pakkasenluvussa Syöjätär toimii pakkasen imettäjänä tavallisemman käärmeen sijalla.
A. Syöjätär siun imetti nännillä nimettömillä, utarilla päättömillä. B. Käärme pakkasen imetti nännillä nisittömillä. utarilla uuttomilla.
Parissa Pistoksenluvussa on Syöjätärtä selvästi kuvailtu käärmeeksi.
A. Nousi Syöjätär merestä, sill' on suu keskellä päätä, kieli keskellä kitoa, se on syönyt sata — B. Nousi Syöjätär merestä läpi purren rautapohjan, läpi rautaisen venosen, sylin nuolet noutamahan.
Lisäksi on huomattava Gananderin muistiinpanema loitsu, jossa
Syöjättären sijalle on erehdyksestä tullut Synnytär.
Sen minä mieheksi sanoisin — joka kyytä kynsin lypsäis, käärmettä käsin pitelis, syleilisi Synnytärtä.
Toiselta puolen on emon käsitteestä helposti kehittynyt inhimillisen naisen kaltaisuus. Käärmeen synnyssä Syöjätär voi esiintyä, paitsi soutavana, myös jauhavana ja hiuksiansa harjaavana.
A. Syöjätär syvä emäntä jauhoi vaskista kiveä kuparista kuullatteli tuolla synkässä salossa. B. Syöjätär valio vaimo hänpä päätänsä sukesi hapsiansa harjaeli; hivus vierähti vetehen.