Rutimo- eli Rotimoraita tasataan usein muodoissa Rutimon eli Rotimon raita. Omantomuotojen alkuperäisemmyyttä tukee seuraava säepari, jossa sanat esiintyvät järjestyksessä ja toisistaan erillään:
Paha paise pihlajahan, raitahan veri Rutimon.
Saatamme epäröidä, kumpaan sanaan, raita vai veri, Rutimon kuuluvaksi luemme. Tämä nimi piilee näet parissa muussakin sanayhdistyksessä, toisessa Lutimonlinna, joka tavataan eräässä Karhunsynnyssä, on alkukerakkeen vaihdos tapahtunut alkusoinnun vaikutuksesta. Niinikään soinnullisista syistä on voinut muodostua muutamassa Vipusen manauksessa tavattava maan Ratimo.[92]
Ulos koira kulkuistani, maan Ratimo maksoistani!
Viimeksi mainitussa yhdistyksessä, joka on verrattava sanontaan maan paha, on Rotimo sanalla kieltämättä pahan merkitys. Sitä ei silloin saisikaan verrata Rutaimoon, vaan itse Rutu haltiaan. Lappalainen ja suomalainen sana voisivat toisistaan riippumatta johtua saman skandinaavilaisen sanan eri muodoista.
Huomattava vielä on, että omantomuoto Rutimon tavataan kerran muodossa Rutimen. Ettei tämä ole aivan satunnainen, voi päättää sitä edellyttävästä laatusanantapaisesta muunnoksesta rutinen.
A. Siihen tuli rutinen raita.
B. Rutaisi rutisen raian.
Jos Rutu on selitettävissä muinaisskandinaavilaisesta throte 'paise', niin Rutimen voisi verrata tämän johdannaiseen thrutinn 'paisunut'. Mutta Friis on Rota sanan johtanut toisesta skandinaavilaisesta sanasta drott, ruhtinas'; tämän muinaisskandinaavilainen muoto drottinn eli drottin kenties selittäisi suomalaisen Rutimen, joka siinä tapauksessa olisi uudempi muoto germaanilaista lainasanaa ruhtinas. Friis arvelee niiden ruhtinaiden eli maaherrain, jotka vanhempina aikoina kantoivat verot lappalaisilta, käyttäytyneen niin rosvomaisesti, että sana drott tuli lopulta merkitsemään itse paholaisia. Luultavampaa kuitenkin on, jos mainittu selitys pitää paikkansa, että, kuten yhdistys maun Ratimo osoittaa, Rutimolla eli Rutimella tarkoitettiin tämän maailman ruhtinasta kristillisessä merkityksessä eli pääpaholaista.
Runoissamme tavattavista pahoista olennoista on suuri ryhmä vielä esittämättä, nimittäin pahojen paikkojen asukkaat ja haltiat. Vainajain henkien, kuten olemme nähneet, on alkuansa ajateltu kunkin asuvan omassa haudassaan. Nämä "Tuonelan tuvat" käsitettiin muodostavan ikäänkuin kyläkunnan. Myöhemmin kuvailtiin Tuonela eli Manala vainajain yhteisasunnoksi. Tämä viimein jakautui kahtia hyvien ja pahojen asumukseksi, eikä vain eri taloiksi, joilla oli kummallakin oma porttinsa ja joiden välillä oli katu, kuten Viron orjan virressä, vaan myös toisistaan kokonaan eristetyiksi paikoiksi joko vaakasuorassa (etelä — pohjoinen) tai kohtisuorassa suunnassa (yläinen taivas — alainen helvetti). Jälkimäisessä tapauksessa saatettiin kumpaakin paikkaa edelleen jakaa eri kerroksiin. Neitsyt Maarian etsintävirressä päivä ilmoittaa lapsen olevan Isän Jumalan sijoilla:
Päällä taivosen kaheksan, ilmalla yheksännellä.