Voi sinua rauta raukka, kuin tuonne kurja kuljit! Siellä ruostut rauta raukka, siellä kuljet kivikoita, kannokoita, vaskivuorehen vajoat. Pyri pois pyhille maille, ilman alle asumahan!
Pahaa manataan "vuoren vaskisen sisähän" tai "vuorehen valantehesen". Vaskinen vaara tavataan myös Samporunossa yhdistettynä Pohjolan kivimäkehen.
Pahojen paikkojen runollisista nimityksistä Hiitolan rinnalla huomattavin on Pohjola. Molempia käytetään sekä vaihdellen saman runon eri toisinnoissa, kuten Päivänpäästössä ja Kilpakosinnassa, että yhdessä toistensa kertosanoina, esim. suuren pitotuvan kuvauksessa:
Tupa oli tehty Hiitolassa,
Hiitolassa, Pohjolassa.
Nimenomaan helvetin kertosanana tai sijaisena tavataan Pohjola seuraavissa säepareissa:
A. Onko Hiittä helvetissä,
Perkelettä Pohj[ol]assa?
B. Onko Hiittä Pohjolassa,
Jumalata taivahassa?
Jo Lencqvist viittaa siihen keskiaikaiseen käsitykseen, että pohjoisnavan seudut olivat pahoille hengille asunnoksi määrätyt. Norjassa on säilynyt kansanusko, että helvetti on pohjoisnavalla. Ruotsalaisessa Koinluvussa esiintyy Pohjolaa muodollisestikin vastaava Norrhem.
Suomalaisissa taioissa on pohjoisella ilmansuunnalla aivan yleisesti paha merkitys. Esim. taloa asettaessa on varottava etteivät ovet tule pohjoista vasten. "Pohjoisesta aina kirous tulee; idästä, etelästä ja lännestä siunaus ja Jumalan apu aina idästä". Sentähden myös, milloin Jumalan apua anotaan, piti olla itään rinnoin. Tässä tiedossa siunauksellisena mainittu länsi eli auringonlaskun suunta on kuitenkin oikeammin asetettava vastakohdaksi idälle eli auringonnousun suunnalle ja siis lähemmin yhdistettävä pohjoiseen.
Pohjolan vakinainen mainesana on pimeä. Siitä johdettu paikannimi Pimentola, Pimentölä eli Pimeälä käytetään useimmiten kertosanana Pohjolalle, joskus myös itse helvetille tai yleensä Manalalle.
A. Nouse Hiisi helvetistä,
Perkele Pimentolasta!
B. Etsi maitosi Manalta
piimäsi Pimentolasta!