Keskiaikaisiin Haadeksessa käynnin kuvauksiin kuuluu myös kapea ja vaikeakulkuinen silta, joka on nähtävästi itämaisista uskonnoista, lähinnä persialaisilta kulkeutunut. Kristillisaiheisessa Balder-tarussa, kuten sanottu, päästään Gjoll-virran yli siltaa pitkin. Myös suomalaisissa runoissa tavataan joskus Tuonen eli Manalan silta, vaikkei joen yhteydessä.
A. Ajoi Tuonen sillan päähän. B. Tule Tuonen tietä myöten, ma'a siltoa Manalan. C. Tuonen akka rautahammas istui Tuonen sillan päässä, kolme koiroa keralla.
Tavallisesti on kuviteltu Tuonelan joen yli päästävän veneellä eli lautalla. Väinämöisen pyytäessä:
Toi venettä Tuonen tyttö, lauttoa Manalan lapsi, yli salmen saattelevi, joen poikki päästelevi.
Kansanuskomuksissa on säilynyt käsitys, että pyhänä leikatuista kynnenkappaleista paholainen tekee itselleen lautan, jolla soutelee yli salmen, tai veneen, johon vie leikkaajan tämän kuollessa ja jolla kuljettaa hänet helvettiin. Sama uskomus tavataan myös skandinaaveilla; islantilaiset tätä alusta nimittivät "ruumislaivaksi".
Mielikuva Tuonelan joen yli soutajasta on lähtöisin Egyptistä, missä kuollut oli kuljetettava Niili-virran yli veneessä, joka jätettiin hautauspaikalle. Siellä kreikkalaiset sanovat saaneensa tarun kuolleitten kuljettajasta Kharonista, josta heidän vanhempi kirjallisuutensa ei vielä mitään tiedä. Roomalaisen runouden, etenkin Virgiliuksen Aeneidin välittämänä tämä Tuonelan lautturi pysyi kautta keskiajan hyvin tunnettuna.[101]
Inkeriläisessä Viron orjan virressä, kuten on mainittu, Tuonela toisinaan kuvataan kaupungiksi, jossa on kaksi kartanoa, Luojan ja Hiiden, ja niiden välillä katu. Niinikään inkeriläisessä Ansiotyö-kosinnassa puhutaan Tuonen linnasta ja Tuonelan kadusta.
A. Alkoi Tuonela näkyä.
B. Ajoi Tuonelan kaulle.
Tuonen linna liklattoa.
Ilomantsinpuolinen Kilpakosinta tapahtuu:
Hiien linnassa jalossa, kauheassa kaupungissa.