Minun Ismaro isoni.
Muunnos on kauttaaltansa alkusoinnun vaikuttama (itse, iso), kuten seuraavistakin esimerkeistä näemme:[120]
A. Isä tahtoi Ismarolle. B. Istui itse Ismaro jääkattila käessä, jääkääky kattilassa. C. Olipa itse Ismaroinen Ismaro kattila käessä, Ismon kalat kattilassa, tuli maalle keittämähän.
Eräässä pohjanmaalaisessa Tulenluvussa näkyy Maariaa edustavasta
Ismosta edelleen muodostetun Ilmo.
Kaukoa kapu tulevi, Ilmo toisen ilman alta, sata sarvea käessä — kaikki täynnä voitehia
Varsinais-Inkerissä on sekä seppä että isä Ismarosta joskus tehty Ilmaro.
A. Seppo Ilmaro ihastui.
B. Minun Ilmaro isoni.
Karjalan kannaksella ja itä-Suomessa sekä Venäjän Karjalassa on Kultaneidon takojan ynnä yleensä tarullisen sepän nimenä säännöllisesti Ilmarinen. Mielikuva seppä Ilmarisesta, joka länsi-Suomessa on aivan tuntematon, on nähtävästi siten syntynyt, että Agricolan mainitsema hämäläisten tuulenjumala Ilmarinen on sekaantunut sankarillisen sepän nimitykseen Ismaroinen eli Ismeroinen, s.o. Osmeroinen.
Etteivät suomalaiset ole palvoneet kreikkalaisten Heefaistoksen ja roomalaisten Vulcanuksen tapaista jumaluusolentoa, todistaa sekin, että seppä Ilmarista aniharvoissa loitsuissa avuksi rukoillaan. Kerran häntä pyydetään tekemään pistosnuolien poisvetämistä varten pikkuiset pihdit, jommoiset tavataan myös Neitsyt Maarialla. Toisessa kappaleessa mainitaan Ilmarisen ohella Väinämöinen, molemmat ilmeisesti kertomarunoista lainattuina lisäkoristeina.
Itse ilmoinen Jumala, itse vanha Väinämöinen, itse seppä Ilmarinen, Neitsyt Maaria emonen, tässä myöskin tarvitahan, tämä jakso jaksamahan!