Armas Haahti, Saaren vanhin,
Saaren kuuluisa kuningas.
Samaa käsitystä vahvistaa Sämpsän runossa kuvaus Huotolassa, s.o.
Luotolassa, asuvan Ahdin rikkaudesta:
Ahti aina arvelevi, [toivoo maallehen makua, pelloillehen pehmitystä —] rahojansa raksuttavi, helkyttää hopeitahan kaksin päivin, kolmin päivin: rahat raksui pöyän päällä, helkkyi Huotolan hopeat.
Epäilemätöntä on, että Ahti on historiallinen nimi. Kysymys on vaan siitä, onko tästä eroitettava Ahti jumala, joka Agricolan mukaan "vedestä kaloja toi" ja jonka myös Jusleniuksen sanakirja Ahto muotoisena vedenjumaluutena ja näkin vastineena tuntee.
Loitsurunoissa rukoiltu Ahti saa tavallisesti määreekseen veden eli meren.
A. Veen Ahti armollinen!
B. Meren Ahti vaahtivaippa!
Mutta veden Ahdin ohella tavataan myös metsän, maan ja tuulen Ahti.
A. Metsän ihti, metsän Ahti! B. Maan isäntä, maan emäntä — maan Ahti armollinen! C. Tuulen intti, tuulen äiti, tuulen kultainen kuningas, tuulen Ahti armollinen!
Nämä voidaan kahdella tavalla selittää. Joko on Ahti, samoin kuin näkki yhdistyksessä "metsän näkki", vedenjumalasta yleiseksi haltiannimitykseksi kehittynyt, taikka on se, kuten Osmo yhdistyksessä "metsän Osmo", alkuansa merkinnyt hallitsevassa asemassa olevaa ihmistä ja siitä saanut haltian merkityksen.
Niistä runokappaleista, joissa Ahti ilman määrettä jumaluusolentona esiintyy, on ensiksikin eroitettava joukko kirjallisuuden ja kirjatiedon vaikutuksen alaisia. Vanhin sentapainen on Topeliuksen julkaisema Lencqvistin käsikirjoituksista; tämän kansanomaisuutta panee epäilemään sekä runomitta että kieliasu.