Toisin ennen lauloi L[o]ppo, hyrehti hyväsukuinen, vennon joukio, jorisi, vennon joukko jouatteli.
Eräässä Tulenluvussa rukoillaan Pohjolasta tulevaa poikaa, jonka on osoitettu tarkoittavan Kristusta:
Tule poika Pohjolasta. mies iso Isän alosta. veikko vennon joukiosta, hyinen kattila käessä!
Aivan yleisesti vennon joukio ilmaantuu vienanpuolisessa runossa
Väinämöisen tuomiosta. Syntyneelle pojalle ei tiedetä nimeä panna:
Isä kutsui Ilmoriksi,
emo ehtopoiaksehen,
veljet vennon joukioksi,
sisaret sotijaloksi.
Saman säkeistön toisinnoissa tapaamme joukioksi muodon sijalla Suomen Karjalassa Joukoseksi ja Vermlannissa Joukariksi, jotka ilmeisesti ovat yhdistettävät Joukahaiseen ja sen toisintoihin: Joukavainen, Joukamoinen, Joukonen ja Jouko.[127]
Että Joukio on sankarinnimitys, osoittavat sen kertosanat: hyväsukuinen ja etenkin sotijalo. Jälkimäisen näytteen toisetkin säkeet luultavasti sisältävät sankarinimen. Ilmoriksi (joskus Immokiksi) on korjattava Ismoriksi (Ismokiksi), s.o. Osmoriksi, jonka alkuääntiö on isä sanan vaikutuksesta muuntunut. Kenties voitaneen säe: "emo ehto poiaksehen", josta tavataan muunnos "äiti armoksi nimitti", lukea: "emo Ahto poiaksehen". Kun vielä ottaa huomioon, että poika tuomitsijalleen vastatessaan usein mainitaan Kalevaksi, niin lienee epäilemätöntä, että Väinämöisen tuomio kuuluu vanhoihin sankarirunoihin. Sen perusajatuksena on muinainen pohjoismainen oikeuskäsitys, että syntyneen lapsen elämään jäämisestä oli erikoisesti päätettävä.[128]
Säkeen: "veli vennon Joukioksi". vaihteluista ovat vielä mainittavat: vento Joutioksi, verran Joukieksi, s.o. Joukeaksi, verra Joutioksi ja veitsiverraksehen. Verran saattaisi olla väännös ennen esitetystä Vetran nimestä. Vetran joukio eli sotijalo tarkoittaisi siis goottilaista sotasankaria.
Itse nimitys Joukio eli Joutio, ottaen huomioon myös Joukamoisen muunnos Joutamoinen, voitaisiin yhdistää virolaiseen jõud, 'voima', taikka suomalaiseen joukea, 'solakka, suurikasvuinen'.
Jos nuori Joukamoinen on pidettävä inhimillisenä sankarina, niin seuraa kysymys, eikö vanhaa Väinämöistäkin saisi samoin käsittää. Muutamat näennäisesti jumaluusolennoille kuuluvat piirteet eivät ole tältäkään kannalta mahdottomat selittää. Merien kyntäminen ja kalahautain kaivaminen, jotka Väinämöinen omistaa teoikseen, vastaavat Kullervon Kalervolaisen merien ja metsien kyntämistä sekä Kalevoisen kalakaivon kaivamista ynnä paikannimiä Kalevan haudat eli hauta, johon myös runon Ahin hauta on verrattava. Paikallistarinoissa esitetään Kyrönjoki Väinämöisen kyntämänä sekä useat kankaat Sortavalan kihlakunnassa Väinämöisten vakoamina tai kaivamina, mitkä työt kuivalla maalla tapahtuvina tuskin vedenhaltialle soveltuisivatkaan.