Hevoset ja veneet voidaan paremminkin selittää sankarilliselle Väinämöiselle kuuluviksi: verrattakoon kannusjalan Kalevin ratsuhevosta ja Ahdin sodanhaluista venettä. Kansankielessä "tyyntä vedenjuovaa" tarkoittavat nimitykset Väinämöisen tie eli kulku, Väinämöisen kannas, Väinämöisen veneen jäljet ynnä Väinämöisen valkama, joka joskus runoissakin esiintyy, soveltuvat ainakin yhtä hyvin muinaisajan sankarin muistoiksi.
Väinämöisen inhimillisen alkuperän puolesta todistavat vielä Joukamoisen äidin hänelle antamat mainesanat suurisukuinen ja rohkea.
Tuota toivon tuon ikäni — sukuhuni miestä suurta, rotuhuni rohkeata, heimohoni helkeätä, lajihini laulajata, vävykseni Väinämöistä.
Toinenkin kertomaruno, minkä olen luullut voivani todistaa vedenjumalasta sepitetyksi, se, jossa Väinämöinen ammuttuna mereen muodostaa luodot ja salasaaret, soveltuu yhtä hyvin inhimillisen sankarin tarinaksi. Paitsi Tulensynnyssä ilmaantuvia Kalevan kivikaria, on huomattava Kalevan pojan paasi, karinnimitys vuodelta 1630 jossakin "ruotsalaisessa saaristossa"; niihin on verrattava paikannimi Ahdinkarit Eurajoella. Samoin kuin Hirvenhiihdännässä historiallinen Vuojolainen ja Lapin asukkaat yhdessä esitetään, mainitaan Väinämöisen ampujana kyyttösilmä lappalainen, jonka viikkoinen viha ilmeisesti perustuu kansalliseen vastakohtaan.[129]
Käsittämällä Väinämöisen sankariksi pääsee myös kokonaan siitä vaikeasta todistelusta, että Väinämöisen nimi on muka kaikkiin muihin kertomarunoihin Kilpalaulannasta välittömästi tai välillisesti alkuperäisempien nimien sijaan siirtynyt.
Paitsi Väinämöisen tuomiossa, jossa olemme löytäneet joukon sankarinnimiä, Väinämöinen Latvajärven Arhipan säilyttämässä runossa toimii tautien parantajana. Tapauksen paikka Vuojola saa kertosanakseen ensin Väinölän ja sitten Untamalan, ja esiintyy viimein ilmankin kertosanaa.
Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, virren ponsi polvuhinen. Lapset Vuojolan lahovi, pojat Väinölän potevi, — Kuuli Vuojolan läsivän, Urajavan Untamalan, — Silloin Vuojolan paransi.
Virolaisesta Kantelensynnystä ei tarvitse väkinäisesti kehittää sitä Kantelensoittoa, jossa ovat kuulijoina sekä ihmiset että eläimet, vieläpä veden ja metsän haltiatkin, vaan voi jälkimäisen pitää edelliseen yhtyneenä suomenpuolisena runona. Siinä tapauksessa ei myöskään kysymystä soittajasta, onko se alkuansa ollut "sokea poika" vai vanha Väinämöinen, ole pakko edellisen puoleen ratkaista, vaan on mahdollista, että kantelensoittaja on ollut Väinämöinen, joka vanhana on kuviteltu sokeaksi.
Väinölän sokea on suomalaiselle runolle tuttu käsite. Tilapäisesti se esiintyy Koskenluvussa:
Uppo Väinölän sokea, Ulappalan umpisilmä kulkevi oven alatse, sanovi sanalla tuolla virkkoi tuolla vintiöllä: "En ole Väinölän vasikka, Ulappalan umpisilmä eli kuntus Väinämöisen, jos en saa sanoja kuulla, luoa lempiluottehia."