Ensinnä on selviteltävä, kuka tässä on puhuteltuna, vedenhaltiako, "vesiviitta Väinän poika", vai itse vesi, jonka määreitä kaikki seuraavat sanat ovat. Edellistä olettamusta puolustaisi saman alkusäkeen esiintyminen ulkopuolella Vedenlukua.
R. Vesiviitta Väinön poika, kosken poika kolmipäinen! S. Vesiviitta Väinön poika, limaparta, ruokopaita! T. Veenviitta Väinämöinen läpi aaltojen ajaja! U. Loveatar luonnon vaimo, vesiviitta lappalainen!
Mutta Vedenluku, johon tämä säe alkuansa kuuluu, perustuu kristillisperäisiin mielikuviin veden alkuperästä: Vesi on Eevan ja Aatamin, s.o. maailman alun, aikuinen, kauan maannut vuoressa, kunnes se sieltä on ilmoille valutettu, muutaman toisinnon mukaan Neitsyt Maarian kultaisella kepillä, vaskisella sauvalla; se on myös yhteydessä Jordanin joen kanssa, josta kaikki vedet on kuvailtu lähteneen.
Vienanpuolisen kertosäkeen suo viitta yhteenluettuna ei tuota ymmärrettävää mainesanaa Kalevan pojalle. Täytynee siis päättää, että puhuteltuna on ollut veden kertosana suo, joka on saanut seuraavat sanat määreikseen. Tämä kertosäe: "suo viitta Kalevan poika", ei kuitenkaan ole täysin todistusvoimainen. Se voi olla pohjanmaalaista, kerran Vienan puolellakin tavattavaa kertosäettä myöhempi. Jälkimäisen alkuperäinen muoto on ilmeisesti: "siniviittasen sikiä". Siniviiitasen ja siitti vääntyneen Siniviitalan sijalle näemme tulleen jälkiosan kadottua Sinervättären ja edellisen väistyttyä pääsäkeen alkusanan tieltä vesiviittasen.
Kertosäkeen siniviittasen vaikutuksesta on toiselta puolen pääsäkeen toinen sana voinut saada yleisimmän muotonsa viitta, jonka ohella tavataan, paitsi mahdollisesti väärin kirjoitetut tai kuullut vita ja vitta, myös viitto ja veitto. Jälkimäisen olen koettanut yhdistää veljen runolliseen nimitykseen reilo, jonka kenties voisi johtaa ennenmainitusta veljen kunnianimestä vetro. Mutta ei ole varmaa, että kysymyksessä olevan sanan alussa on ollut v, sillä vesi ja Väinä sanojen välisenä on se hyvin voinut joutua alkusoinnun vaikutuksen alaiseksi. Viitto sanan sijalla tavataan pari kertaa Hiitto eli Hitto, samoinkuin Hiitosen viittasen asemella; missä ei kuitenkaan voitane nähdä muuta kuin tutumman sanan asettamista tuntemattoman paikalle.
Mutta Vuonnisenpuolisessa Samporunossa tavataan retkeen osallisena
Lonkan kylässä Vesi viitto Väinön poika ja itse Vuonnisen kylässä:
Vesi liitto Laiton poika
l. Ves' oli liito laito poika.
Että Väinön edellä käyvä sana on ollut -to loppuinen, osoittavat sen väännökset Väitön ja Vaiton. Jälkimäisestä edelleen vääntynyt Laiton edellyttää, että etsittävä sana on ollut l alkuinen. Lähinnä sopisi ajatella samaa vielä selittämätöntä sanaa lieto, joka on Lemminkäisen eli Lemmin pojan vakinaisena määreenä. Kysymyksessä olevan säeparin alkuperäiseksi oletettava muoto olisi siinä tapauksessa:
Vesi lieto Väinän poika, siniviittasen sikiä!
Jos vesi sanan lähin määre onkin vielä arvoituksellinen, ei Väinön pojan merkityksestä ole vaikea päästä perille, vertaamalla sitä ennen esitettyihin Vedenluvun säkeihin:[137]