Huomattavin on Väinölän eli Väinälän ja Väinön yleinen käyttäminen Luotolan kertosanana Lemminkäisrunossa.
A. Luotolahan lankolahan,
Väinöläh sisärihinsä.
B. Luotolahan lankoihinsa,
Väinöhön anoppihinsa.
Luotolana olen pitänyt Varsinais-Suomen saaristoa, jossa Agricolan mainitsemat luotolaiset asuivat, omistaen kristinuskon kauan ennen suomalaisia, jotka "manterissa asuivat". Mutta Huotolassa, s.o. Luotolassa, hallitsevana olemme nähneet Ahdin, joka muuten mainitaan Saaren kuninkaana, Saarella asuvana ja Saarelaisena. Luotolaa on siis vaikea eroittaa Ahdin ja Kaukamoisen pitopaikasta Saarialasta. Tämä paikannimi muodoissa Saariola eli Sariola on Kaukamoisen ja Pätöisen pojan runojen yhdistyessä joutunut kertosanaksi Päivölälle. Päivölän alkuperäisemmän kertosanan sotajoukon ja Saariolan sekaannuksesta on muodostunut Saarijoukko. Sariola muodon on Lönnrot sovittanut kertosanaksi Pohjolalle, eikä ainoastaan silloin kun tämä on Päivölän asemella, vaan muutenkin Pohjolan kansanomaisen kertosanan Sarajahan sijalle.
Jonkinlaisen maantieteellisen käsityksen runojen Saaresta saa
Kaukamoisen runosta. Kalervon pidoissa surmattuaan Vetrikan
Kaukamoinen pakenee isänsä vanhaan turvapaikkaan Saareen. Saarelta,
joka on niin suuri, että siinä asuu sata, jopa tuhat neittä,
Kaukamoinen edelleen pakenee:
Syvimmälle Ruotsinmaata,
keskelle Viron taroa.
Nämä säkeet eivät voi olla venäjänkarjalaisen runolaulajan sepittämiä. Runon länsisuomalaiseen alkumuotoon kuuluvina ne osoittaisivat, että Itämeren molemminpuolisia rantoja on voitu runollisesti rinnastaa yleensä etäisempiä seutuja kuviteltaessa. Vuojelan kertosanana käytettyä Väinölää voisi siis yhtä hyvin kuin Gotlannin puolelta etsiä Saarenmaan puolelta, ja silloin tulisi tietysti lähinnä ajatelleeksi Väinäjoen seutuja. Henrik Lättiläinen kronikassaan nimittää 1200-luvulla Väinäjoen ympäristöllä asuvia liiviläisiä Lyvones Veinalenses. Kantasanaa väinä ei Suomessa kansanpuheesta tunneta, vaikka se Lönnrotin sanakirjassa tavataan "leveän, syvän ja tyynesti virtaavan joen" merkityksessä.
Mutta Virossa vastaava sana esiintyy sekä Väinäjokea tarkoittavana erisnimenä että yleisnimenä: Veina-jõgi, Veina-meri, suur vein, 'ulappa', Saaremaa-vein, 'Saarenmaan salmi'. Myös liivinkielessä vena merkitsee "salmea, leveätä virran suuta"; Väinäjokea nimitetään Riga veena, 'Riian väinä'.
Väinämöinen saadaan siis tulkita 'tyvenen jokiveden varrella asujaksi'. Tätä tulkintaa tukee Väinämöisen kertosana Uvantolainen eli Uvannon sulho, joka alkusoinnun vaikutuksesta on toisinaan vaihdettu Suvantolaiseen eli Suvannon sulhoon, kuten Tunkelo on osoittanut.
A. Tulevaksi Väinämöistä, saavaksi Uvantolaista. B. Saavaksi Suvantolaista. C. Kunne lähet vanha Väinö, suoriat Uvannon sulho? D. Suorisi Suvannon sulho.
Kantasanaa uva vastaa Tunkelon mukaan ruotsinlapin uvve, joka merkitsee "tyvenesti virtaavaa jokea".[142]