Huomattava on vielä, että Vietrikän "verevän pojan" sijalla länsi-Inkerissä joskus tavataan Untero "utala poika". Pohjois-Inkerissä esiintyy kahdessa runossa: Kuolonsanomissa ja Itkun tiedustelussa, sotaanlähtevä Anterus:
Anterus korea sulho, sulhon kauppa kaunokainen uhaten sotahan läksi, tinatuppi tappeluhun, tinatuppi, vyö hopea, [miekka vyöllä heltukainen,] parta kullan palmikoissa, pää kullan ripalehissa.
Tämä komea sotilaan kuvaus on voinut säilyä hyvinkin vanhoilta ajoilta, mutta siinä tapauksessa on Anterus, luultavasti Anteruksen ylimön pojan runosta lainattuna, samansointuisen alkuperäisen nimen syrjäyttänyt. Ainakin Vipusen kertosanana ja määreenä käytetty Antero on myöhempi muunnos. Sillä toisessa paikassa runoa on Vipusella kertona sankarinnimi Lemminkäinen.
Poika virsikäs Vipunen, luottehikas Lemminkäinen, tuo viruvi virsissähän, luottehissahan lahovi. Jo viikon Vipunen kuollut kauan Antero kaonnut, [vipuja virittämästä, ansatietä ahtomasta].
Mahdollisesti on Anteron syrjäyttämä nimi ollut L-alkuinen, koska sen paikalla savolaisessa Vipusen runon toisinnossa on untelo. Siinä "viisas vintti Lyyrätyinen" venettä veistäessään uupuu kahta sanaa, jotka vanha Väinämöinen lähtee hakemaan. Suomen ja Venäjän Karjalassa Väinämöisen yleisesti itse tarvitsee ja hakee sanat. Mutta Karjalan kannaksella, jossa ainoasti johdanto on säilynyt, on veistäjänä virsikäs Vipusen poika. Samoin välistä Vienan läänissä tämä poika hakee sanat vatsasta Vipusen vanhan.[145] Runon ajatuksena lienee, että lauluntaitoinen poika hakee puuttuvia sanoja isä-vainajaltaan. Viisahan Vipusen pojan kohtaamme kerran Vienan läänissä veitikan (< Vetrikan) asemella surmatun nimenä yhdessä alkuperäisen surmaajan "kaunehen Kauko pojan" kanssa. Lemminkäisen rinnalla tapaamme Vipusen pojan myös loitsijan kerskauksessa, että hänellä on muitakin sanoja:
Vakassa Vipusen poian,
lippahassa Lemminkäisen.
Vielä mainitaan Vipusen poika muutamissa Pohjanmaan Tulenluvuissa valkean puhuttelunimenä.
Valkea Vipusen poika, tuli kulta aurinkoinen, aurinkoisen poianpoika, Auringottaren tekemä.
Nimi Vipunen on yhä arvoituksellinen. Onko se yhdistettävä vipu sanaan vai ainoastaan tämän vaikutuksesta vääntynyt, olisi lähin ratkaistava.
Vienan läänissä ilmaantuu tilapäisesti Vipusen sijalla Vironen, jolla on kertosanana Kalkkinen. Virolainen viisas poika Inkerissä on usein runoreen vetäjänä, joskus venepuun etsijänä. Virossa tavataan runossa Ristitystä metsästä Udres ja Vidres pojan asemesta kerran Virelemas virsitarka. Tästä nähtävästi vääntynyt on länsi-inkeriläinen Ville lammas "aivan viisas" eli "viisin tarkoin", s.o. virsitarkka.