Julki tulin jumalista,
kanssa saaliin iloisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole kansanrunoa, kuten runomitankin puutteellisuudesta helposti huomaa.
Castrén, joka päinvastoin selittää Jumalan alkuansa olleen paikallisella -la päätteellä muodostetun taivaannimityksen, myöntää kyllä, että jumala sanaa runoissa toisinaan käytetään sekä monikollisesti että jonkun erikoisjumaluuden määreenä. Mutta hän huomauttaa runoista saatavan paljon runsaammin todistuksia siitä, että Jumalaa on pidetty ainoana, määrättynä Jumalana. Tosin hänestä näyttää siltä, kuin ainakin useimmissa tapauksissa kristinopin vaikutus olisi ilmeinen. Sitä hänen mielestään todistavat Jumalan tavalliset mainesanat kaikkivalta, autuas, armollinen ynnä muut kristillisestä käsitepiiristä lainatut, erittäin Luoja.
Kuitenkin Castrén luulee runojenkin avulla voivansa osoittaa, että
Jumalaa jo pakanuuden aikana on palvottu taivaanjumalana. Runoista
käy ilmi, että Jumala määreenä kuuluu taivaalliselle Ukolle.
Harvoin se liittyy mihinkään muuhun jumaluuteen.
Ensinnä on huomattava Pohjolan emännän saunarukous (UK 45: 211-28):
Tule nyt löylyhyn Jumala,
Iso ilman lämpimähän.
"Kuten kertosanat Iso ilman osoittavat, ei Jumala sana tässä saata merkitä jumalaa yleensä — vielä vähemmän kristillistä Jumalaa — vaan yksistään ilman eli taivaan Jumalaa, Ukkoa".
Tavallisesti on tuulta pyydetty Ukolta. Yhdessä Kalevalan kohdassa
(UK 18: 29-34) Väinämöinen kääntyy Jumalan puoleen tuulta rukoillen:
Tule nyt purtehen Jumala,
aluksehen armollinen!
"Tosin Jumalalla on tässä mainesana armollinen ja rukouksella muutenkin alistuvainen kristillinen luonne ('väeksi vähän urohon'), mutta tämmöiseen tarkoitukseen ei runoissa kristittyä Jumalaa juuri avuksi pyydetä".