Näennäisesti myös Väinämöistä nimitetään jumalaksi. Ilomantsilaisen Simana Sissosen Kantelejaksossa tavataan kaksi semmoista kohtaa.
Puuttui pursi Väinämöisen, takeltui veno Jumalan. — Itse vanhan Väinämöisen vesi juoksi silmosista — tinasuille kukkaroille, jalan juurehen Jumalan.
Viimeksimainittu säe on kuitenkin loitsuista lainattu raamatullinen mielikuva Jumalasta. Ensimäisen säkeen kertosäe on jäännös Luojan laivaretken alkuperäisestä muodosta, jossa Jumala tietysti tarkoittaa Kristusta.
Lisäksi huomattakoon Raudansynnyssä ilmaantuva Ilmori jumala.
Itse Ilmori jumala istui Ilmorin pajassa.
Se ei kuitenkaan ole muuta kuin muunnos säeparista:
Itse ilmoinen jumala,
itse istuvi pajassa.
Tähän on sekaantunut Kultaneidontaonnasta Raudansyntyyn siirtynyt: "itse seppä Ilmarinen".
Että päinvastoin sankarinimiä, kuten Kalevaa, Vetrikkaa, Lemminkäistä ja Väinämöistä, on käytetty kristillisen Jumalan kertosanoina tai sijaisina, on ennen osoitettu.
Jumala sanan monikollinen esiintyminen ei ole runoissa aivan harvinaista. Mutta suurelta osalta sekin käytäntö on myöhempiaikaista. Pyhimyksistä on ilmeisesti puhe silloin kuin Johannes nimitetään jumalien papiksi. Samoin on ymmärrettävä Metsänluvun säe: "ihastu jumalten ilma!" Sääksmäen kirkon pyhäinkuvia tarkoittanee Ritvalan Helkalaulujen alkuvirren loppu: