[22] Menningeiset muoto Agricolalla, e:n ensitavuussa e:ksi lukien, on yhdistetty muinaisskandinaavilaiseen minning '(vainajain) muistojuhla'.
[23] Kalevalassa Kullervo pitää huolta äitinsä hautajaisista muun muassa määräämällä, "itkuvirsin vietäköhän, laulaen lasettakohon" (UK 36: 229-30). Näitä säkeitä vastaa yhdessä kansanrunon kirjaanpanossa: "itkien maahan pankaa, laulaen katelkaa". Tämä kohta on kuitenkin pohjoisaunukselaisen kreikanuskoisen laulajan tilapäisesti lisäämä eikä runoon alkuansa kuuluva, joten se ei muinaissuomalaisten itkulauluista mitään todista.
[24] Martaaksi sanotaan pohjois-Suomessa tavatonta kalaa tai muuta outoa otusta, jonka luullaan ennustavan pyydystäjälleen kuolemaa.
[25] Samoin on Viron runoissa tavattu Mana(n) tytär edellä käyvien paikallisten omantomuotojen mukaan muodostunut. Kalevipoeg runoelmassa (2: 283) ilmaantuva Mana tark ei liene kansanomainen.
[26] Kalevalan säe: "Ikenistä Kalman immen" (UK 26: 750) on Lönnrotin muuntama kansanomaisesta "Tuonen neion" (VKL 17: [157]).
[27] Inkerissä kesän ensimäiset mansikat poimittiin kivelle ja jätettiin syömättä; niiden uskottiin joutuvan kuolleitten sukulaisten nautittaviksi.
[28] Samoin kuvailtiin metsänneitoakin Ruotsissa.
[29] Samoin Suomen ruotsalaiset uskovat näkin ilmestyvän opettajaksi soittajalle kolmantena yönä.
[30] Tämäkin taika on sittemmin sovitettu myöhemmälle itäsuomalaiselle soittokoneelle, harmoonikalle.
[31] Päinvastoin on Manalaisesta muunnettu Manulainen: "Jos sinä Manulainen maasta lienet, Tuonelainen turpehesta".