on tuonella sama merkitys, joka sen pääsanalla martaalla on aivan tavallinen, nimittäin kuoleman ennuksen.[24] Mainitut säkeet oli laulanut kalastajaukko, joka oli aavistanut läheisen kuolemansa "onnistumattoman kalastuksen johdosta".
Ettei tuoni sana pakanuuden aikana ole tarkoittanut Tuonelan hallitsijaa, osoittaa itse Tuonelan merkitys. Se ei ole alun pitäen ollut vastakohtainen vanhemmalle uskolle vainajien elämisestä omissa haudoissaan, vaan on ottanut osaa uskonnollisten käsitysten kehitykseen. Selvimmin tämä kehitys ilmenee Tuonelan tuvan kuvauksissa. Niitä on alkuansa ajateltu olevan yhtä monta kuin maanpäällisiäkin tupia. Eteläpohjanmaalaisessa loitsussa, joka luettiin kirkkomaalla, toivotetaan:
Tulkoon yhdeksän sukukuntaa — tulkoot Tuonelan tuvista, Manalan majapaikoista, tämän kirkon kalmistosta!
Toisessa eteläkarjalaisessa manataan viljahalmeesta madot maahan:
Toukat Tuonelan tuville,
Manalan ikimajoille.
Tunnetussa länsisuomalaisessa kehtorunossa: "Tuuti lasta Tuonelahan", kuvataan Tuonelan uutta tupaa, jossa on:
Turpehista katto pantu, santa pieni sammalina, hiekka hieno permantona; sivuseinä syltä pitkä, peräseinä kyynärätä. tai: Oviseinä oravanluista, kädensija kärpänluista, peräseinä peuranluista, sivuseinä siilinluista, katto karhunluista päällä.
Siellä lapsi saa levätä:
Ilman kyljen kääntämättä, olkapään ojentamatta. Sinne ei kuulu kukon laulu, eikä koiran haukkuminen.
Tämä Tuonelan tupa ei ole muu kuin yhden vainajan vasta luotu ja umpeen katettu hauta.