Manalan majan olemme Tuonelan kodin kertona tavanneet sekä yksityisen haudan että vainajan yleisen olinpaikan osoitteena.
Manalan ynnä Tuonelan merkitysten kehitystä voimme vielä havaita Maitoluvuista. Niissä ilmaantuu ajatus Manalan maidosta, jonka voi sieltä, samoin kuin toisesta talosta, itselleen hankkia; myös päinvastoin saattoi oman maitonsa menettää pahansuovan toimesta sekä muuanne pitäjälle että myös Manalle.
Suomalainen loitsija osasi maitonsa palauttaa molemmista paikoista:
Tule pois maito Manalta ja piimä pitäjähältä! Ei maito Manalle joua, — maito koissa tarvitahan.
Sitävastoin lisämaitoa hän ei ottanut hankkiakseen kanssa-ihmisiltään, vaikka kyllä manalaisilta. Arvolleen soveltumattomana hän piti myös lähimmäisen maidon saattamista Manalle.
A. En minä kysy kylästä, taho toisesta talosta, saan minä Manalta maion, lehmän tuoman Tuonelasta. B. Paljon niit' on ja pahoja, kut maion Manalle vievät — vähän on niitä ja hyviä, kut maion Manalta saavat, C. Ken maion Manalle saattoi, erän toimen Tuonelahan, itse menköhön Manalle, itse tulkoon Tuonelahan!
Karjanhoitoa ja maitotaloutta harjoittava Tuonela on luonnollisesti sijoitettu sinne, missä maanpinnan alle haudattuin vainajain uskottiin jatkavan maanpäällistä elämäänsä yhtäläiseen tapaan.
Tämä mielikuva on säilynyt silloinkin, kun Manala eli Tuonela on yhtynyt kehittyneempään taivaan käsitteeseen.
A. Manallenko maito viety vai on tallottu taivahasen, vai on tuores Tuonelahan pilville pirajaville? — Työnnä torvet Tuonelahan, pillit pilvihin lähetä! B. Työnnän torven Laivahalle, pillin pilvihin asetan, jott' tulis maito tuolta maalta, maito matkaisi Manalta. yheksästä taivahasta!
Toiselta puolen ovat Manala ja Tuonela sekaantuneet myöhempään pahan paikan käsitteeseen. Mainitussa Väinämöisen (< Jeesuksen) Tuonelanretkessä mainitaan vuode käärmeenkähyistä ja Lemminkäisen (< pätöisen pojan) surmarunossa paitsi käärme-peittoa tulikuuma kivialusta.