Tarkimmin Tuonela ynnä Manala keskiajan runoissa vastasivat katolisen kirkon kiirastulta, jossa loitsija kuvaili esivanhempansa elävän.
Ukkoni tulinen turkki, ämmöni palava paita Tuonelasta tuotakohon, päälleni puettakohon!
Esitettyyn Tuonelan ja Manalan merkityksen kehitykseen kalma ei ole ottanut osaa. Niitä muodollisesti vastaavaa Kalmalaa ei Lönnrotin sanakirjassakaan tavata, vaikka kalmalainen sekä puhe- että runokielessä tunnetuksi mainitaan.
Monikolliset Kalman lapset, poikaset ja tyttäret eivät eroa Tuonen lapsista, tyttäristä, piikasista ja poikasista, joiden esim. mainitussa länsisuomalaisessa tuudituslaulussa kuvaillaan kuollutta lasta pitelevän ja sille viihdytykseksi laulavan. Virolaisessa Kalman neidon kosinnassa tämä neito on yksi Tuonen tyttäristä. Väinämöisen Tuonelanretkellä toruskelevat Tuonen tyttäret, jotka muissakin Tuonelankuvauksissa ilmaantuvat, saavat yleisesti kertosanakseen Kalman lapset, neidot l. immet, pari kertaa yksiköllisenkin Kalman neidin pääsanan monikollisuudesta huolimatta. Mutta säe: "tuo venettä tuonen tyttö", josta edempänä Tuonelan joen yhteydessä tulee puhe, saa Vienan ja Aunuksen läänien rajalla, samoin kuin Suomen Karjalassa, kerrokseen: "lauttoa Manalan lapsi". Vasta pohjoisempana Vienan läänissä on tämän syrjäyttänyt säe: "lapsi Kalman l. Kalman neiti karpasoa", jonka epäperäisyyttä osoittaa myöhään venäjästä saatu sana. Kehityksen kulkua valaisee vielä kirjaanpano, jossa mainitun kolmannen säkeen ohella on toinenkin säilynyt, sekä keskivälillä olevan Latvajärven toisintomuoto: "karpasoa kapo Manalan".[26]
Selvästi eri asteilla ovat toiselta puolen Kalman ukko ja akka, toiselta puolen Tuonen ukko ja akka, jotka siitä syystä ovat aivan erillään toisistaan esitettävät.
Hautausmaan väki ja haltia.
Siitä käsityksestä, että kukin vainaja asui haudassaan ikäänkuin omassa tuparakennuksessaan, johtui, niinkuin näimme, hautausmaitten kuvitteleminen maanalaiseksi yhteiskunnaksi. Tällä niinkuin maanpäälliselläkin yhteiskunnalla oli oma väkensä: hautausmaanväki, kristillisellä ajalla myös kirkkomaan- eli kirkonväki nimeltä.
Yhden hautausmaan väki voi kokonaisuudessaan lähteä liikkeelle. Joulunpyhinä, kun riihessä tai ulkona oli valkea tehty, hautausmaanväki tuli siihen lämmittelemään. Laskiaisyönä jos meni lähelle kirkkomaata ja kuunteli, niin kuului sieltä sihinää kirkkomaanväen kulkiessa toisesta kirkkokunnasta toiseen.
Kirkonväki kohosi, kun meni hautausmaahan ja paneutui hautaan ruumiin sijalle arkkuun. Tuli niinkuin tiasen jälkiä hanki täyteen ja natisi kuin riihi kuivaissaan. Näöltään lastennuket siellä tanssivat.
Palvelukseensa tietäjä sai kirkonväen siten, että vanhalla rahalla haudasta nosti ruumiista lahonnutta multaa lausuen: