Akkapiru paran tekevi,
miehet tontun synnyttävi.
Vanhimpana muistomerkkinä parasta Suomessa on kuva Lohjan kirkon eteisessä. Siinä paholainen pitelee lehmää sarvista estääkseen sen kellon kalkkumasta, samalla kun maassa istuva vaimo lypsää elukkaa, ja suuri kissa latkii kiuluun kokoontunutta maitoa. Toinen paholainen kaataa pullosta toisen naisen kirnuun. Kissan muotoiseksi myös Ganander paraa kuvailee; samaa mielikuvaa edustaa lappalaisten smierrakatto, joka vastaa norjalaista smerkatt 'voikissa'. Nähtävästi on kissan maidonhimo tähän yhdistykseen vaikuttanut. Vanhempi lienee kuitenkin paran kuvitteleminen jänikseksi, johon Ruotsissa tavalliset nimitykset bjärga-, mjölk- l. dihare, 'para-, maito- l. imevä jänis', viittaavat. Siitä johtunut on Vermlannin suomalaisten käsitys, että para on jäniksen muotoinen elukka, joka imi toisten lehmistä maitoa ja kantoi omistajalleen. Vielä usean muun eläimen muodossa mainitaan paran ilmestyneen, kuten sammakon, jota myös puuk, vironkielessä on tullut merkitsemään, tai mustan linnun, jopa ihmisen kaltaisena. Eläimen haahmon ottaneena ihmisen henkenä onkin paraa pidettävä. Germanilaisilla on yleinen se käsitys, että noidat juuri kissoina ja jäniksinä liikkuvat.
Para oli omistajan itsensä valmistama. Pää tehtiin tavallisesti kerästä ja jalat värttinöistä. Keskiruumiiksi otettiin kalsut eli säärykset tai joku muu naisen vaatekappale. Paran tekoaineet oli varkain muualta hankittava. Henki oli sille luvattava itsestään tekijästä ja toisinaan myös paraimmasta lehmästä. Vanhassa Uudenmaan tuomiokirjassa vuodelta 1683 mainitaan ruotsalaisen naisen tehneen bjäran kuluneesta (kuusenoksaisesta) lattiahuiskusta ja saaneen siihen hengen kolmesti puhaltamalla.
Para kantoi naapurien lehmistä imemäänsä maitoa suussaan ja sisälmyksissään. Sen omistajan oli jätettävä maitoaittansa ovi auki yöksi ja asetettava permannolle tyhjiä pyttyjä; aamulla nämä olivat täynnä maitoa. Inkerissä mainitaan paran tuoneen karjanantia ainoasti maitona. Mutta Suomessa sen kuviteltiin kantavan myös kermaa ja voita oksentaen kirnuun, joka joskus mainitaan pidetyn erikoisessa huoneessa. Usein oli para kantaessaan niin täysi, että sen oksennuksia tai ulostuksia tippui tielle. Paranvoi, ruotsiksi bjärsmör, on Gananderin mukaan nimenä keltaisella homesienellä (Mucor unctuosus flavus), joka mätäkuussa lahoon puuhun kasvaa. "Paran oksennukseksi" nimitetään paikoittain myös valkeata vaahtoa, joka tulee heinikkoon.
Paralle uhratusta ruuasta, jona käytettiin etenkin puuroa ja maitoa ja joka pidettiin rauhallisessa huoneessa, läävässä tai riihessä, on säilynyt muisto ainoasti Inkerissä, jossa paralla on yleisempi kantajan merkitys.
Inkeriläisten leipä- l. viljaparan, jonka erikoisala on sama kuin tontun, kuviteltiin kulkiessaan viljapellon läpi, aina poikki saran, leikkaavan tielleen kapean kujasen,[36] josta otti viljan keralleen.
Leipä- ja maitoparasta inkeriläinen rahapara eroaa siinä, että se oli punainen ja säkenöivä. Tätä paraa tarkoittanee toinen tieto lentävästä hopeankirkkaasta kerästä, jolla oli pitkä säkenöivä häntä.
Sama rahapara tunnetaan myös Karjalan kannaksella isäntien tekemänä. Se kulki taivaalla juhannusyönä juuri kuin värttinä. Kun sattui näkemään sen lentävänä ja ennätti reväistä kaikki napit takistaan, niin sen pudotessa maahan ja hajotessa sai kaikki rahat, mitä sillä oli.
Rahaparaa vastaa virolaisilla tulihänd, pisuhänd eli kratt. "Tulihäntä" on ymmärrettävä nimitys sille luonnonilmiölle, tähdenlennolle eli meteorin putoamiselle, johon mainittu haltiausko on liittynyt. Alkuosa sanaa pisuhänd johtunee skandinaavilaisesta sanasta, jonka vielä ruotsalainen kansankieli bisa, bisi eli bise muodossa ja sekä salaman että kodinhaltian (tomtabise) merkityksessä on säilyttänyt.
Myös kratt on skandinaavilainen lainasana, joka tavataan slaavilaisissakin kielissä kodinhaltian merkityksessä; muinaisislannissa skratti merkitsi kummitusta. Ruotsissa esim. backskratt on henkiolento, joka mäillä tulena loistaa.