Itä-Suomesta on säilynyt vanha tieto rajalle asetetusta uhrista. Leppävirtain käräjillä v. 1644 todistettiin rajana olleesta tasaisesta maakivestä, jonka päällä rajaa käydessä oli vannottu ja jolle oli kaikenlaista ruokaa asetettu. Sillä kivellä oli leipä ja suola usein kolmekin vuotta säilynyt koskematonna, homehtumatonna ja sulamatonna.

Kallionväen uskottiin olevan samaa sukua kuin jättiläisten, joilla tarkoitettiin nykyisten Suomen asukkaiden edeltäjiä. Myöhemmän käsityksen mukaan elivät jättiläiset, jotka olivat tavattoman suurta kokoa, ennen vedenpaisumusta. Ne eivät rakentaneet itselleen laivaa kuten Noak, vaan kätkeytyivät vuoriin, joten niistä tuli vuoripeikkoja. Vuorissa kuvailtiin jättiläisten asuvan perhekunnittain.

Jätti nimitys (vrt. ruotsin jätte) ynnä sen yhdistäminen vuorenväkeen on skandinaaveilta lainattu. Mutta näillä on ollut päinvastainenkin mielikuva vuoressa eläjäin pienimittaisuudesta, joka on tavallisempi vainajain tunnusmerkki. Helsingin Vanhankaupungin Glasberget-vuoressa kerrotaan nähdyn kaksi kääpiötä. Muinais-skandinaavilaista nimitystä dverg ja sen toisintomuotoa dyrgill vastaavat suomenkielessä verkanen ja turkanen, joita nykyään etupäässä kiroussanoina käytetään. Suomalainen kääpiö on yhdistettävä virolaiseen kääp eli kääbas, 'hautakumpu, kummitus', joka sen alkuperän selvästi osoittaa.

Tähän saakka esitetyt haltianimet hyvin harvoin esiintyvät runoissa. Sitävastoin on hippa eli hiippa runokieleen kuuluva nimitys. Tavallisimmin se esiintyy metsänhaltian puhuttelussa: metsän hippa (hiippa, hyppä) "halliparta"; vastaava veden hippa on harvinainen. Monikollisinakin tavataan "hiippa parat (= raukat), metsän kultaiset kuninkaat".

Vielä rukoillaan:

Hippa Hiien tyttäriä varkahani vartiaksi!

Muusta hippa sanan käytännöstä mainittakoon:

A. (Karhua lumotessa). Hippa sulle, hippa mulle, hippa Luojan kintahille! Mies sinua, mies minua. B. (Ähkyn sanoissa). Eipä Hiitto tiennytkänä, mi hippo minusta syntyi, mi kapo minusta kasvoi.

Castrén selittää metsänhaltian hippa nimityksen johtuvan hänen korkeasta päähineestään, hiipastaan. Lakki onkin haltian huomattavimpana tunnusmerkkinä. Saksalaisen kodinhaltian nimityksiä on hütchen, 'hattunen'.

Tärkeintä olisi kuitenkin osoittaa, että hippa merkitsee haltiantapaista. Siinä kohden hippasilla nimisen leikin tutkiminen, jota varten Reinholm on aikoinaan aineksia koonnut, voisi olla valaiseva.