Lencqvistin kokoelmista on saatu ainokainen Ilmariselle osoitettu merimiesten rukous, jonka kansanomaisuutta kuitenkin sekä runomitta että muu kokoonpano panevat epäilemään.
Ilmarinen ilolintu, lennä tuonne kunkan käsken, idän ikuisen perähän, päivän koitonnon kotohon! Pane poskes pussuksihin, puhalla iloinen ilma, minulle myötäinen myry minnekin nyt mennäkseni etc.
Tulensynnyssä esiintyy Ilmarinen, toisintomuotoineen Ilmalainen, Ismaroinen, Ilmanrinta ja Ilman ukko, tuleniskijänä Väinämöisen kera, jonka yhteydessä se on puheiksi otettava. Samalla tulee myös seppo Ilmarisen käsite selvitettäväksi.
Naispuolinen ilman tyttö eli Ilmatar on, kuten saamme nähdä, katolisaikuinen muodostus.
Ilman ja tuulen yhteydessä on vielä mainittava pakkanen, jota runoissa tavallisesti puhutellaan puhurin poikana. Myös taioissa tavataan kerran pakkasellakin oma väkensä, jonka voi omistaa pitämällä tiasen päätä tuluksissaan. Talveksi maahan jäävän tiasen edustama pakkasenhaltia ja tuluksiin liittyvä tulenhaltia käsitettiin veljeksiksi. Yhdessä ne varjelivat omistajaa kaikista vaaroista ja vahingoista. Mutta saunan löylyyn niitä ei saanut viedä eikä tulen päälle asettaa. Silloin pakkasen väki joutui kärsimään ja alkoi omistajaansa vaivata.
Mielikuva pakkasenväestä on ilmeisesti aiheutunut tulenväestä vastakohtaisuuden lain vaikutuksesta. Yhtäläisyyden ajatuslaki on taas synnyttänyt tilapäisen auringonväen. Pelto näet pilattiin siten, että kylvökseltä varkain otettuja siemeniä poltettiin riehtilällä; silloin pouta kuivasi touon, ettei se kasvanut. "Tuli on auringonväkeä, siis tuli ja pouta sopivat yhteen".
Auringonpalvonnasta, joka tavataan lappalaisilla skandinaavien välittämänä, kautta Euroopan itämailta kulkeutuneena uskonnonmuotona, on Suomessa tuiki vähän tietoa. Suomen itä-Karjalassa mennään joko vähää ennen päivän nousemista tai juuri sen noustua pellon päivärinteelle, "puhtaalle maalle" ja kumarrellaan päivän nousuun päin, lukien kolmasti: "armas päiväseni syöttäjä, anna rauhutta, tervehyttä päivän aluksi, kaikessa katso, vartioitse". Mutta tämä tapa ja rukous voi olla hyvinkin myöhäistä lainaa.
Yhtä virheellinen runomitaltaan ja epäiltävä kansanomaisuudeltaan kuin Ilmariselle osotettu tuulen pyyntö on samoista Lencqvistin käsikirjoituksista saatu rukous päivän koittaessa.
Terve kasvos näyttämästä päivä kulta koittamasta, aurinko ylenemästä! Pääse ylös aaltoin alta, yli männistön matkusta, juokse kaares kaunihisti, pääse illalla ilohos! Tuo tuliaiset tullessasi, tuo meill' täyttä terveyttä, siirrä saama saatavihin, onki onkeemme ohaitse, pyytö päähän peukalomme!
Agricola tosin puhuu vielä kuun ja tähtien palvonnasta kivien ja kantojen kumartamisen ohella: