I 35.
Koditon vertaa tilaansa metsän lintuun:
Enpä tieä tikka rukka,
Kuta tammea takonen,
Kuta kuusta kalkuttanen,
Kuhun kulkenen salahan. — —
Istun tässä illan kaiken
Karjalainen kannan päässä.
Ei syötetä, ei juoteta,
Eikä toista toivoteta.
Päivän päätäni kivisti,
Wiikon väänti vatsaani.
I 20.
Lähinnä sukua näille on orvon olo, jota moni laulu kuvaa:
Piennä heitti mun isoni,
Piennä isoni, piennä emoni,
Iso kuoli, äiti kuoli —
Jätti kuin jänö pojunsa
Suolle soikerrehtamahan,
Palolle papattamahan;
Jätti tuulen tuuvitella,
Wilu-ilman viihytellä.
Wihmavesi mun virutti,
Kyyt minulle ruoan kantoi.
I 64.
Edelleen orvon tilasta:
Kasvoin lassa armotonna,
Kasvoin kuin karankokuusi,
Nousin kuin noropetäjä,
Niinkuin putki puun nojassa,
Saraheinä sammalsuolla,
Kaste kaihossa tilassa,
Wesi vaahterin vajossa.
En kasvanut kananmunilla,
ylennyt sianlihoilla;
Kasvoin kainalopaloilla,
Täyvyin kaalin tähtehillä,
Weräjillä vierahilla,
Uksilla ulisevilla.