II 31.
Eikä rakkaus ulkonaisia etuja kysy, kun sydän kerran on sydämen löytänyt — vähät muusta!
Sinä köyhä poika rukka
Et oo koiltasi kopea,
Suvultasi aivan suuri.
Moni sun mustaksi sanovi —
Woit sa olla muien musta;
Minun kaunis ja hyvänen,
Minun mielestä metonen,
Woisirunen silmistäni.
II 33.
Mutta etäällä on oma kulta; ehkä viipyy vieraalla maalla, ehk' on aivan olematon, mielessä vain uneksittu — kaipaus on yhtä haikea kumpaakin:
Mitäpä tuosta jos ma soitan,
Soitan soiden rannikoilla?
Suotta suutani kulutan,
Ääni ei kuulu kullalleni
Armahalleni kujerrus;
On mua kuuset kuulemassa,
Oppimassa hongan oksat.
En mä kuuselle kumarra,
Petäjalle päätä käännä,
En anna lepälle suuta,
Kättä en koivulle kokota.
Waan kun kultani tulisi,
Armahani asteleisi,
Sille suun-anto sopisi,
Kättä lyöä kelpoaisi. —
Sill' on päivä silmissänsä,
Tähet taivon hartehilla,
Olkapäillänsä otavat. II 41.
— — — Oisko linnun lentoneuvot,
Kohottimet kotkalinnun,
Sitte siiville rupeisin,
Lenteleisin, liiteleisin —
Kulkisin ma kullan maalle,
Asunnoille armahani.
Lentäisin lepeämättä,
Ilman puissa istumatta.
Meret ei estäisi minua,
Selät ei ne seisattaisi.
En surisi iltaisesta,
Murkinat' en muisteleisi.
Armas minun aamustaisi,
Illastuttaisi ihana,
Kasvo kaunis syötteleisi.
II 44.
Woiko ihanammin, lämpimämmin rakkaus puhua ja haaveilla!
Surkea ja epätoivoa huokuva on kaipaus, kun
Maassa marjani makaavi,
Mullassa muhaelevi,
Alla hiekan herttaiseni,
Kulon alla kultaseni.