II 53.
Sen kokenut haastaa, lapsuuden ystäväänsä surren:
Kaks oli meitä kaunokaista,
Yhen muotoiset molemmat.
Käsikkähä me kävimme,
Sormikkaha me sovimme,
Kilpoa kiven etehen.
Pois on mennyt meistä toinen,
Toinen suuresti surevi,
Itkevi ikänsä kaiken.
Wielä toivoisin tulevan,
Toki kerran kerkiävän,
Kun ois ottanut evästä,
Mennynnä merien taakse,
Maille ouoille osannut —
Tulee mies merentakainen,
Ei tule turpehen alainen
II 55.
Onnen toivostaan pettynyt laulaa liikuttavasti:
Oikein emoni ennen
Lauloi lapselle minulle,
Sanoi saavani minunki
Sulhon kaunon ja sorian,
Mustakulmaisen, korian. — —
Kului vuoet, vieri päivät,
Kului kultainen ikäni;
Tuli kolmelta kosijat:
Suru työnti sormuksia,
Itku huivia isoja,
Kolmas kuolema tulevi,
Kotihinsa korjoavi.
II 70.
Näkyypä nainen joskus tukalasti tunteneen sukupuolensa ahtaalle rajoitettua, orjallista asemaa ja ikävöinneen väljemmille vesille:
Kun oisin poikana poloinen,
Kalki jousen kantajana;
Ei ne pyyt pyhää pitäisi,
Oravaiset oisi jouten.
Oisinko pojaksi luotu
Ja kyhätty kyntäjäksi,
En mä näissä näin kävisi,
Kylän vierahan varassa;
Kyntäisin isoni maita,
Ja vakoisin vanhempani;
Ei vieras vihelteleisi
Pelloilla ison perillä;
Ei itkis isoni pelto,
Wainiot valitteleisi.