II 326.
* * * * *
Elinkeinoista eli töistä puhuttaissa sopinee myös kosketella paimenten elämää, joka, täyttäen tärkeän sijan Suomalaisten oloissa ja ainakin huokuen vienoa runollisuuttansa, on antanut aiheen monelle laululle. Wälittömämmin kuin kukaan muu oleskelee paimen luonnon seurassa, kuulee sen hengen salaiset kuiskeet, tajuaa herkästi kaikkea kaunista ja ihanaa. Luonnon esineet ovat paimenen paraat tuttavat, joiden seurassa hänen on hauskin olla. Niiltä oppii hän myös rakkauden suloisen salaisuuden:
Ei ole paha paimenien,
Paha ei karjan kaitsijojen;
Kiikumme joka kivellä,
Laulamme joka mäellä,
Joka suolla soittelemme,
Lyömme leikkiä ahoilla,
Syömme maalta mansikoita
Ja juomme joesta vettä.
Marjat kasvon kaunistavi,
Puolukat punertelevi. I 171.
Täst' on kulta kulkenunna,
Tästä armas astununna,
Walkea vaeltanunna;
Täss' on astunut aholla,
Tuossa istunut kivellä.
Kivi on paljo kirkkahampi,
Kangas kahta kaunihimpi,
Koko metsä mieluisampi
Tuon on kultani kulusta,
Armahani astunnasta. I 174.
Lintu lauleli lehossa,
Kullaistansa kuikutteli,
Armahaistansa halasi.
Enkö mie poloinen rukka
Tuota toivoisi enemmin,
Halajaisi hartahammin
Kullaistani kulkevaksi?
Tule tänne, pieni lintu,
Lennä tänne, lintu rukka,
Haastele halusi mulle,
Ikäväsi ilmoittele;
Mie sanon sinulle jällen,
Haastan mielihaikiani.
Sitten vaihamme vajoja,
Kahen kesken kaihojamme. I 175.
Muut ne kuuli kirkonkellon,
Minä kurja karjankellon;
Papin parran muut näkivät,
Minä kurja kuusen latvan.
Kivi on mulla kirkkonani,
Pajupehko pappinani,
Lahokanto laulajana,
Käki muina lukkarina.
Kuku kultainen käkönen,
Käynkö viikonki vilussa,
Kauan karjan paimenessa? I 177.
Tässä puhuu jo lopuksi tyytymättömyys, väsymys paimenen rasituksiin vilussa ja märässä.
Paimenten hupaisan elon ohessa sopinee muukin ilo mainittavaksi. Ilonpitoon kuuluu likeisesti nuorison kesken tanssi. Häissä vilkkaasti kisailtiin ja ilon nostajana oli tanssi. Sen synnystä on omituinen runollinen juttu:
— — Tanssi on tuotu tuolta maalta,
Wienan päälliltä vesiltä,
Saksan salmilta syviltä;
Kisa taampata taluttu — — —
Ulvoi ukset Uuen linnan (= Novgorod'in),
Naukui Narvan linnan portit,
Winkui Wiipurin veräjät
Tanssia taluttaessa.
Heposet veti hiessä,
Warsat vaahessa samosi;
Reki rautainen ratsasi,
Kapla patvinen patsasi,
Luokki tuominen tutasi
Tanssia taluttaessa.
Pyyhyet vihertelivät
Wesaisilla vempelillä,
Oravat samoelivat
Aisoilla vaahterisilla j.n.e.
Kannot hyppi kankahalla,
Mäellä pelmusi petäjät
Tanssia taluttaessa. — —
Lehmät partensa levitti,
Härät katkoi kytkyensä,
Naiset katsoi naurusuulla
Emännät ilolla mielin t. t. — —
Herrat nosti hattujansa,
Kuninkaat kypäriänsä,
Wanhat miehet sauvojansa,
Pojat nuoret polviansa t. t.
Jo tanssi pihalle saapi
Ilo alle ikkunoien.
Tanssi tungeksen tupahan,
Ilo pirttihin ajaksen,
Jalan polki portahalle;
Kiukoa kivinen liikkui,
Silta soitti sorsanluinen,
Tanssin tullessa tupahan.
Ilolinnun astuessa.
I 117.
[Suomalaiset kansantanssitkin lienevät ulkomaista syntyperää.]