KIRVESMIES.
(Vapaa suomennos.)
Kätes' syömmelleni paina, Tunnet, kuinka siellä aina Jyskyttää ja nakuttaa: Kirvesmies siell' asustaa.
Itse tiedän parhaimmasti, Kuin hän höylää ahkerasti, Veistää öin ja päivin vain Tehden — ruumisarkkuani.
Kohta aivan viimeistänsä Lyö hän kiinni piikkiänsä… Rauhoa kai sitte saan, Kuin mä pääsen nukkumaan?
LÄHTEELLÄ.
Tuon niityn viereen vehreän Sait silmäs auki luoda, Ja varjo puiston lehtevän Ei laineitansa tuoda Sun pintaas salli myrskysään, Sen rauhaisuutta särkemään.
Ain' olet tyyni, kaunis vaan Ja kukkakulmas' alta Luo taivas sulokuviaan Ja näyttää ihanalta, Kun pintahas se sukeltaa Ja siihen vaihevärit saa.
Nuo rantas ruusut hymysuin Suo sulle katsehensa, Ja metsäkin se riemastuin Säveltä huokujensa Sinulle syvää huminoi Ja sulle linnun laulu soi.
Ja matkamies se vaivoissaan Sun vettäs voimaksensa Juo raikasta ja uudestaan Taas lähtee matkallensa. Ja neito, lempi rinnassaan, Sinusta katsoo kuvoaan.