Talven tuiskut rajusäiset Haudan peitti lumehen, Johon kedon lempiväiset Uinahtivat unehen.
Ah, jos myöskin lailla tuolla Ihminenkin olla vois: Lempiellen elää, kuolla — Taivas silloin maassa ois!
LUOMISEN KUKKA.
Ensi kevään ensi aamu Päätettyä luomistyön On, ja Jumaluuden haamu Luonnoll' on. Ja valta yön Paennut on. Kaikkialla Iki-ihannetta on. Elolliseks' ilman alla Luonto tullut eloton.
Herran lempirikas henki Siunannut jo onpi maan: Ruoho, puu ja kukkanenki Alkaneet on kasvuaan. Perho kotelosta liiti Riemuellen lentämään, Siivillänsä lintu kiiti Tuonne ylös siintävään.
Suurin sekä pienin luotu Iloaapi elostaan, Lahjoista, joit' oli suotu, Ylistävi Luojoaan: Tähdet kiitti, maa se kiitti, Lintuparvi laulussaan Soinnunsäveleillä liitti Siihen kunnioitustaan.
Luonnossa on kauttaaltansa Ikiriemu, rauha vaan, Pahe poiss' on kokonansa, Viattomuus vallassaan. Lemmen, rakkauden unta Uneksuvi taivas, maa, Unelmissa luomakunta Ijäisyyden uinuaa.
Luonnon herra, ihminenki Ensi-autuuttansa juo, Sydän sykähtävi senki, Silmät riemun tulta luo — Puhtauden lainelmissa Rinta hällä aaltoaa, Pyhimmissä tuntehissa Katse ylös kohoaa.
Viimeks' Luoja armossansa Kruunun teki kruunujen, Suurimman nyt teoistansa: Luomisensa kukkasen. Puhtaimmalla lemmellänsä Hennon olennon Hän soi Muodostua hengestänsä — Ja nyt Luoja naisen loi.