Pelkäät, että yskä tuosta Seuraus on, tuuli juosta Kun saa huokuellessain Kylmentämään rintoain.
Huulilleni huules laita — Siinä armas suoja, aita Talven vihureille on, Kylmän este verraton.
HILJAN KUOLO.
Päivä laski. Tuli kesä-ilta, Rusko loisti lännen rantamilta, Rauhaa yön jo laakso sai ja lilja — Silloinpa se nukkui pikku Hilja.
Niin, — hän nukkui, mutta ijäisesti: Elämänsä se vaan hetken kesti — Umpustaan kun juuri aukes kukka, Raueta jo saikin ruusu rukka.
Ruusun — jota aamun suudelmalla Koitar helli lemmenlauhkealla Ja jok' ihanaksi tullut oisi — Kuolo säälitönnä vei sen poisi.
Sielu puhdasna kuin pulmut lensi, Enkelinä kohden taivast' ensi Maasta pois. Ja ruumiin ympärillä Silmät ystäväin ol' kyynelillä.
Sieltä se nyt Hilja kunniasta Taivaan riemust' ikisointu vasta Kirkastettun' alas katsahtaapi: Ystäviään sinne vartoaapi.
PAIMEN.
Paimenpojan elämällä Vertaa missä ois! Kenpä, kuin hän, kevähällä Riemuella vois: Luonnon helma viehkeyttä, Raittiutta, virkeyttä Hälle tarjoaa.