Kirkherra arvel, että mittee sieltä nyt ruppee tulemaankaa ja keskeytteeksee sano, että:
— Matti se varmaannii on ollunna, sillä se nimhää alakaa ämmällä?
— Taes olla Matti, sano Eero ja vilikas aviosiippaasa.
Se ei kuullunna, voan peätää se kuetennii nyökäytti.
— No, pannaanko sitte nimeks Matti? kysäs kirkherra.
— Pannaa voan, sano Eero, jonka aviosiippana toas nyökäytti peätää.
Ja hyvi pian kirkherra lapse kastoo kapsautti.
Mut siellä Noropohjan torpassa alako akat räväköejjä, ku ne sae kuulla, että laps tulj Matiks, vaekka se olj tyttö ja vaekka sen nimeks oes pitännä tulla Margareetha. Ja räväköemine muuttu semmoeseks suunsiivoks, että Eero läks aviosiippanasa kansa tipotiehesä. Sitte jokkuu akkaväestä läks hyötäähyvijää paenamaa pappilaa tiijustammaa, tokko se kaste onkaa oekee tohosa, jossa on tullunna veärä nim annetuks. Kirkherra arvel, ettei tässä uusija kastamisija ruveta toemittammaa ja muuttoo sukas Matti-nime Mattiinaks. Ja niin Justiinan tekeleestä tulj Mattiina.
KU KUKOESTUS KUORESTA PUHKES…
Tässä ei puhuta Roaskasta, niinku kukaties jokkuu voes arvella, voan toesesta savolaesesta soettajasta eli viulumiehestä, jonka aekanaa tuns ukko ku ukko tae akka ku akka. Varmaannii sen syntymävellillä olj ollunna kaekki mussiikkitaejjon hyvät henget, koskapa sille niihe lahjoja olj annettu oekee ropsakaupalla. Jo pahaesena paetaressuna se soettel kammalla, ku muuta pelvärkkiä ei ollunna. Vahvistuttuvaa sitte sekä koossa että ijässä ja soatuvaa viulun hankituks tulj soettoo niinku vanahalta mestarilta. Ja kaeketi se poeka oes moankuuluks kohonna, jos tielle ei oes ohakkeita kasvanna. Ensinnäe puuttu varallissuutta ja toeseksee, miten lie sattunna kulukku niin hataratekone ja kueva, että sitä pitj aena kostutella. Ja niin ne toeveet, joeta olj toevottu, ei peässynnä alakutilloosa pitemmälle, joskohta hänestä kehitty viulunsoettaja, joka olj paljon korkeemmalla tusinasoettajija. Retustellessaa millon milläe alalla se ei kuetenkaan soettotaetoosa unneuttanna, voan se siitä pahimpinnae päevinää hak lohutuksesa ja lystisä sekä anto illoo muellennii. Ja ku hätä uhkas tulla, sillon se panj toemee soettajaesija, kierrelle niillä matkoella viikkokausija, eikä ne ollunna leiville lyömätä.