Semmoeselta kiertomatkaltaa se olj toas kerrannii tullunna takas Kuopijoo, jossa peäkorttier olj. Hyvillä mieli se katuja astuksija ropsuttel, sillä lumpukassa olj suhahtavia aekamoene pinkka ja kukkarossa helis hoppeet ja vasket. Siinä sammoillessa jysäht peähä, että nyt oes terveyvveks hyvä ottoo totkuur onnistunnee matkasa johosta ja sen kunniaks. Lähimmäks sattu Tolovane ja sinne mies pistääty sissää. Vaekka olj kiirei hein'aeka, olj siellä moalaesia viinamäe työssä, niinku kaupuntilaesijae. Oekee suurella ilolla otettiinnii soettaja vastaa seurakuntoo lisseemää. Ja siltä jo ens topakassa näytti, että soettaja tarttu yhteistyöhö hartaalla halulla. Ku huohmattii, että sillä olj sekä suhahtavia että helähtäviä, tuppaatu yks ja toene ystävyyttä hieromaa, ne ku ties, ettei se soettaja ou suhahtavvae ja helähtävväe sujeluspyhimys. Mielellää se ystävijä ja kylänmiehijä seuraasa ottikii, jotta ne toas kuevana aekana puolestaa märkyyttä tarjoes. Sitä mukkoo ku uusija liemijä ettee kannettii, sitä mukkoo miel'ala kohos ja soettaja jo, ku viulu ei ollunna matkassa, kommeella paasopartnonillaa lauloo porrautti, että tuolit oekee tutis. Mut puhvettiryökkynät ryykäs aena kieltämää ja ne sano, että:
— Ku roastuvassa tuolla vastapeätä istutaa oekeutta. ei nyt passoo lauloo.
Ja sen kiellon perustuksella olj laulu jokkaese yritykse perästä lopetettava. Mut ku ryyppeemine olj sallittuva, niin kuppi kupin perästä kannallee kallistettii, juttu seuras juttuva ja nauru nauruva. Ulukona olj tavattoma lämmi ilima ja lämpimätä virtas avonaesista akkunoesta sissää. Tuul olj siinä kuumuuvessa nukkuva tussahtanna, niin ettei ies sekkää ollunna viileyttä löyhyttelemässä. Taes siinä olla lämmin muellae, mut sen soettajan elämä näytti kerrassaa sietämättömältä: suuret hik'karpalot nous ohtanahasta ja vettä näytti tukastae valuva. Ja mitä enemmä kuppiloesta löylyvä lyötii, sitä enemmä lämmi lissääty, ikääku suomalaesessa saunassa. Olloosa korjataksee soettaja otti ens aluks jo likomäräks kastunee simpseti kaulastaa ja tunk taskuusa. Sen perästä se auko paetasa rintanapit ja sitte vähitelle vähentel voatteita peältää, niin että kohta oes jo viikunalehtiä peitteeks tarvittu. Ku puhvettiryökkynät tämän huohmas, tulj ne sanomaa, että:
— Elekee tok Oatami voatteisii ast ihteenne riisuva. Kohta tulloo tuolla roastuvassa kahvitunt ja sieltä voe herroja tulla tänne kahville. Mittee ne sannoo, kun näkköö, että teällä annetaa olla Oatami puvussa? Kuulkoo, pankoo äkkijä voatteet peällenne, niinku on muellae vieraella.
Mut kuumuus ahist soettajoo. niin että se kiels löylyvä enemmä lyömästä, se ku taes luulla olovasa kylypemässä. Ja ku puhvettiryökkynät yhä kehotti pukkeutummaa ja ne jo pelottel isännä ja polliissi hakemisella, muuttu soettaja hoamu semmoeseks ku se on välistä häne parraeta säveliä viulusta riipoissaa: silimät kahto kauvvaks, ikkääku toesee moalimaa. Kätesä se asetti paetasa rintapielii, nous seisomaa, niin että kookas ruummis näytti ylenluonnolliselta olennolta, ja ei muuta ku rajulla nykkäyksellä kiskas paetasa pieniks riekaleiks, niinku juutalaeset ennen vanahaa pyhässä kiivauvessaa, sekä kovalla ja mahtavalla eänellää sannoo pammautti, että:
"Sun kukoestukses kuorestaa kerrannii puhkejaa"…
Sillon läht puhvettiryökkynät juoksemaa isäntee hakemaa, toeset "työtoverit" olj niinku puusta puonneita, ja samassa astu sissää kaupunniviskoal roastuvalta. Se kyllä soettajan tuns, mänj puhuttelemaa ja kehottel panemaa voatteita peällee. Soettajalta olj hurmahetk loppunna — se tottel käskyvä, eikä kauvvan kestännäkkää, ku sillä olj puku peällää, paetoo lukkuuottamata, jonka palaset se viskas pöyvvä ala. Kommeesti, vaekka jonnii verran horjahelle se läks ulos astumaa, vihels vossika ja käsk korttieriisa ajamaa. Panjko se hetj siellä toese paejja peällee vae eikö sitä lie ollunnakkaa taekka antoko se "kukoestuksesa kuoreta" olla, sitä voe käyvvä sen korttierista kysymässä, jos niitä immeisiä vielä on elossa ja jos ne sattuu tappaukse muestamaa…
SIELUN VIHOLLINE PÖTK PAKKOO…
Ku se rovastvaenoo jumnasistinä ja yl'oppilaesena ollessaa isäsä eistä soarnas, sano immeiset, että:
— Kyllä tuon nuore maesteri isä on moankuulu soarnooja, mut vielä kuulusamp tulloo poejjasta.