Ja vaekka rautatieviranominaeset ilimotti, ettei rottoo vaunussa ou, eikä ou ollunnakkaa, ei kukkaa entine matkustaja männä siihe vaunuu, voan ne hak kimpsusa ja kampsusa ja sitte ne pakkaatu toesii vaunue. Ja niissäkii tahto naesimmeiset vielä hulumuutella ja nostella helemojaa, etennii se lihava kastrullikomentantti eli keittäjätär, ne ku pelekäs, että jos rotta on kueteimii helemuksii pujahtanna…
KU SUUTARJMESTÄRJ PELEKÄS — TULOVAASA VARKAAKS.
Melekei tikate täynnä olj laetakaupunni kapakka "viinamäe työmiehijä" — mikä heistä sitte lie milläe liemellä peätää ja mahhoosa täyttännä. Kapaka emäntä, vanahanpuoleine naesimmeine lihava tyttäresä kansa olj hyvällä peällä ku vieraeta olj runsaast ja niihe lystijä lisätäksee äet ja tytär vuorosa perrää pyöritti posetiivirämän kampija, jonka ittaalijalaene posetiivisoettaja olj huonouve tähe myönnä. Se jo ollii niin loppulahtee kulunna, ettei sen soettokappaleista soanna paljo selevee. Mut se puute korjattii sillä tavalla, että emäntä ja tytär lauloo uelotti peljvärki soejjessa ja ku arvosa ylleesö ussei hoelotti mukana, soatii kapakkavieraehe mussiikkitarvis tyyvvytetyks. Ja niimpä tännäe iltana näytti sekä emäntä tyttäresä kansa että vieraattii olova lystissää.
Poekkeuksena olj kuetennii muuvva nikkarjmies, joka kärsivä näköesenä, ku hammastautine, tappail tuppaatuva usseempaa pöytää, peäste muutamae eäree istumaa — mittää suuhusa soamata. Ja ku lintukaa ei kauva istu urvottomassa puussa, muuttel nikkarikkii pöyvvästä pöytää sekä sen lisäke sopotti kaekkii maholliste tuttaviisa korvii. Vastauksiks voan päetä puesteltii. Viimme se mänj emännä ja tyttäre luo sopattammaa. Mut emäntä ei ruvenna peätää puestelemmaa, voan sannoo mäeskäs kovalla eänellä, eitä:
— Tiijjäthää sen ennestäännii, ettei multa liikene rahhoo velaks panttija vastaa ja juomatavaroeta minä en velaks anna.
Se mäeskäys sattu nikkarjmiehe sapelle. Se astu kesklattijalle, kaevo taskustaa kello, jota pyöritti ilimassa ja sano, että:
— Eikö kukkaa taho ostoo kelloo? Tämä käy neljällä ruppiinilla ja yhellä vetämisellä kaks vuorokautta sekä…
— Elä, miesparka, myö kelloos. Sitte et tiijjä aekoo, millonka kapakka auvvastaa, huus hevosmies Turune nikkarjmielle puhhee keskeyttäe.
Mut nikkarjmies kiljas, että:
— Sulla ei tässä asjassa ou puhevaltoo, eikä muullonkaa, ku kello kahentoesta aekaa yöllä lutikoelle, mut sillonnii voan akkas luvan perästä.