— Elä puhu nue kommeest taekka mänetät kellonostajan. Minä nimittäe tarvihe ostoo kellon. Mut käypkös tuo kello?
— Se käy ja kukkuukii. Jos et usko, pistä korvaas ja kuuntele.
Ja hevosmies Turune tarkastel kelloo ja ku sillä olj pöytätoverinnaa kellosepä sälli, anto se kellon tämännii tarkastettavaks. Se kahtel sitä aekasa ja sano, että:
— Kelloks tää on tehty ja kellona tää männöö.
Sitte rupea nikkarjmies ja hevosmies keskenää supattelemaa ja supatukse loputtuva sae nikkarjmies käypäset kätteesä ja hevosmies pistj kello taskuusa. Sitte nikkarjmies istu pöyvvä eäree ja komentavalla äenellä huus, että:
— Tuokoopas lientä pöytää ja pankoo lusikat laejjalle.
Ku siinä "lientä" nikkarjmiehelle tuotti, astu uluko-ovesta sissää muuvva suutarjmestärj, joka hujutuulella ollessaa kuhtu ihteesä herra Kellekseks ja jota kaekkii muehennii pitj sillä nimellä puhutella, vaekkei sen nim Kelles ollunnakkaa. Hetj sen sissää tultuva selevää huohmas, että suutarjmestärj olj hujutuulella. Mut vaste tavallissuutta se näytti ärtyneeltä, kävel eistakas, kohhauttel olokapäetää ja sano, että:
— Äsh, äsh!
— Mikäs herra Kellekse — sano jokkuu tuttava — sisuksija kaevaa, ku tuolla laella ähkät ja äliiset. Syökö mato hammasta vae onko anoppis haukkunna?
— Hampaat on terveet, niinku koerralla, eikä herra Kellestä uskalla anoppi taekka muutkaa (tässä se mies sivumenne sannoissa laskettel lievee) akat haukkuva. Ja sitä varteha meillä koerra pietää, että se haukkuu. Minä oun ärryksissä, niinku entine pappi, joka äsäht, että "voe ku nuo immeiset kuoloo ja retustelloo ja jättää rippirahasa maksamata". Mun toas pittää sannoo, että ne kuoloo ja retustelloo ja jättää soappaasa maksamata. Äsh! Kahtokeepas, ku se postiljuonvainoo tilas multa oekee erikoissoappaat, joelle varrettii ylettyy reijjejuuree ast ja varsie suessa on sisäpuolella punaene ja ulukopuolla kiiltonahka, ja muutennii ne tehtii parraasta nahasta sekä sarkasella vuervoatteella vanistettii, niin että ei niissä oes koepia kolottanna eikä varpaeta vilu viileksinnä. Mut se postiljuon kuolla kutjaht, eikä sen perilliset huoli soappaesta. Mihi hitoelle minä ne soappaat soan mänemää, tässä kaupunnissa ei neät ymmärretä niin hyviä jalakineita ostoo. Ja siitä syystä minä oun ärryksissä ja otin kotona muutamija ryyppyjä sekä tulin tänne makuja muuttamaa.