— Mitteepäs vaekeutta siinä olj, ku minä voan veisata köllistin ja se tirehtyör Enkel polok jalakoo ja nyökäytti peätää.
Ja niin se ennustus, että se poeka lukkarina kuoloo, alako ruveta totteutumistaa koht käymää. Jo hetj ensaluks vanaha lukkarj otti sen apulaeseksee — ja voehaa toas apulaesesta vakinaenennii tulla, etennii semmoesesta, jolla on haluva. Sitä haluva ei tältä poejjalta puuttunna, eikä se yksistää lukkarj-intoo ollunna, voan lisäks se vielä käv suorittamassa rokkoherran ja jonniimoese välskärin kurssit, siihe aekaa ku ei leäkäriä ollunna ku pitkii matkae peässä. Sitte se vielä rovastin kouluherrae kansa luk ruotinkieltä ja varmentel kirjutus- ja rätink-taetoosa, niin että se muutaman vuen kulluissa kohos iha tieto- ja taetoniekaks — melekei jo ajo vanaha lukkarin eille. Ja semmoesiks seikat vähitelle setviinty, että tuski mittää kauppakirjoo ja asjapaperia pittäässä tehtii, joita tekemässä ei oes nuorj lukkarj ollunna, saepa riijjuu- eli kosimakirjojakkii valamistoo, ku kirjutustaetosia olj hyvin harvassa. Näen se kaekkii pitopaekkoe kututtii, ja ku se olj hauskaluontone ja vippaskonstiloehe taepuva, olj se aenakii heäpaekoessa ja ratulissa eli kuuliaesissa iha välttämätön vieras. Ja lysti se pist pystyy, tuljpa sitte vieraaks tae asjalle. Niinipä se hetj sissää astuttuvvaa usseinnii arvuutti, että:
— Mikäs se on, joka talavella on selässä ja kesällä mahassa?
Ja ku sitä ei osattu arvata, se ite selitti, että:
— Se on lukkarin — turkki, se ku kesällä on viinan panttina ja talavella toas piettävänä.
Mut vaekkei arvuutusta arvattu, ymmärrettii kuetennii, että nyt on tarjottava ryyppy — ja se tarjottiinnii. Ku kylä olj oekee mieluene, otettii ryyppyjä usseempijjae, ja vällii sattu niin, että nuorj lukkarj rupes rahille selällee, panj silimäsä kiin ja sano, että:
— Immeiset hoastaa, että kukko laulaissaa pittää silimäsä kiin, ku se ossoo virtesä ulukoo. Kukon täytyy kuetennii seista laulaissaa. Mut minä pojotan olla selällän ja vaekka onnii silimän kiin, niin ossoon sitä veisata minnäe.
Ja ku se veisata köllist, niin heikommat sae tuketa korvasa. Rehellisyys voatii kuetennii sanomaa, että tätä tapahtu aeka harvon. Mittee toas sekä virka- että muehe toemituste täyttämissee tulloo, niin ne kaekki tapahtu reilust ja potillee. Jos sitte niihe vippaskonstii vuoks oes moettimista ollunna, niin ku miehestä muuten tykättii, ummistettii niille silimät. Ite rovastikkii, vaekka olj jo ikämies, soatto nuore lukkari kepposille nauroo iha mahasa täyvveltä, niinku tek sillonnii, ku ite joutu vippaskonstin allaeseks.
Se tapahtu muutamana kesäpäevänä, jollonka rovast olj tullunna kottii ripitysmatkaltaa. Samalla sattu nuorj lukkarj tulemaa Pappilaa. Tälle rupes rovast hetj kertomaa, että:
— Tällä matkalla minä saen nähä merkillise luonnon oekun eli ihimee.