— Kas ku multa unohtu sanomata, että minä näe miehe, jolla olj kaks peukalota yhessä ja samassa käessä. Mut mitteepäs tuosta. Saehaa siinä toas nuorj lukkarj viisauttaa näyttee…
Ja hörönauruva nauramalla läks rovast pihhaa nuore lukkari kansa astumaa ja Matti alako kyntämistää jatkoo.
HOPPEEHEÄT JA — VALLANKUMMOUS.
— Lörökki se tuo Risto on, eikä mikkää mies sen sanan suuntäyteisessä merkityksessä.
— Eikös jokkaene ou mies, joka housuja kantaa? Ja sanotaaha Ristolla olova välistä kolomettii housut jalassaa…
— Olokoo vaekka neljät, mut lörökki se kuetennii on. Otappas voan silimällä pitteekses, niin neät, että sen sekä työssä että joute olemisessa on lorottamista. Ja jos se voan ei onistunna suomaa akaksee niin tomerata ja ymmärtäväestä immeistä, ku Riikka on, tuntuu minusta yhtä varmalta, ku uskontunnustus, että se lörökki oes mänettöö lörräyttännä talosakkii. Mut ku Riikalla on nyörit käsissää, ei Riston tarvihe muuta ku löröttää.
Tässä keskustelussa maenittu lörökkisana on sattunna iha naulanpeähä, niinku taetava sepä isku vasarallaa, se Risto neät olj lörökki. Se kyllä osas miettijä lötjöttöö ja harkita, mut jos jottae pitj panna toemee, niin sillo se löräht, eikä mittää syntynnä. Ku sitä muestutettii — ja akotuttuvaa sitä ussei muestutettii —, viittiloe se voan kättää ja sano, että:
— No, tottapaha, tottapaha…
Mut sillä tavalla ei Riikka-emäntä millonkaa sanonna, joka olj niin pirree immeine, ku hyvä palonauris, sekä hyvin vällee kyken hoksantieroomaa, millonka asja on tehtävä ja mitenkä se on tehtävä. Siinä olj noapuruksina kolome talloo yksillä pelloella ja ominaesuutena on maenittava, että Riston ja Riikan talloo sanottii "akkavallaks" sekä noapurloeta "ukkovallaks" ja "tasavallaks" — tämä kaekki sitä mukkoo, kuka talossa jöötä pitj. Mut jos taloja ruvetaa toesiisa vertailemmaa, niin kyllä Riston ja Riikan talo olj parraassa kunnossa, vaekka se olj "akkavalta". Mut vaikka talo vuos vuelta nous, niinku hyvä taekina, immeiset ivvail Ristoo nimittämällä sitä emännäks ja Riikkoo isännäks. Ja toella asja sillä laella ollii, Riikka ku olj napana, jonka ympärillä koko huusholli pyörj. Ku Risto vällii sattu mietteitää ilimasemmaa ja ku pahakuriset immeiset alako virnuilla, että mittee se Riikka tästä virkkaa, tahto sen mielj myrtyvä, niin että se yksinää tuummail, että:
— Enköhää minä nosta harjaksian pystyy?