Mut samassa se toas löräht lörökiks ja tuummael sillä viisii, että mitteepä minä ruppeen reistailemmaa, ku tälläe tavalla kaekki hyvi männöö sekä ku näe on helepomp mun hengellen, eikä ruumiinkaan liijjaks rasitu…
Ja niin voan elämä samassa tahissa jatku kokonaesta viiskolomatta vuotta.
Siinä viijjenkolomatta heäpäevän lähestyissä sano Riikka, että:
— Kyllä meijjä on vietettävä hoppeeheät, koskapa niitä monet muuttii viettää.
— Mikäs sun on viettäissäs, ku sinä out sekä isäntä että emäntä. Vietä voan oekeet rytkäheät — minä mänen saunaa makkoomaa…
— Mittee se tuo mies nyt hoastaa? Yhtähyvi ne on sun heäs, niinku minunnii. Ja millonka sinuva on saunaa ajettu? Kyllä out soanna sanas saunoo ja puhhees puhuva, joskohta on ollunna tarpeellista, että mun sanan on aena ollunna viimmene… Mut näessä hoppeehäessä soat sinä olla isäntä ja meärätä sekä käskee oman tahtos mukkaa…
— No, jos tuulj siltä hollilta puhaltaa, niin vietetää voan hoppeeheät, vietetää voan.
Ja siitä hetkestä alakae ryhyttii valamistuksii, otettiin erityene laettajakkii ja lähetettiin kuhtumuksia sukulaesille ja tuttaville. Sitte hoppeeheäpäevänä soatii nähä, että jos olj paljo heävieraeta, niin olj talossa vieraene varrookii. Herkkuje hyvvyyttä ihmetellessä ihmeteltii kuetennii kaekista enimmä sitä, että koko homma käv ihtesä Riston meäräykse ja käsky mukkaa, tuljpa emäntä tuontuostae kysymää, että mitenkä mikkii kohta laitetaa. Ja näky se Risto ossoova neuvvookkii.
Sinä aekana ei pijot ollunna mitkää pijot, jos ei viinilöetä sekä mueta kalliita ulukomoan juomia ihan liemenää juossunna. Ku se hetk joutu, että pappi ilimoetti pitäväsä puhhee, kannettii pöytä kukkuroellee täysinäesiä viinpikarija eli ryyppylasija. Pappi asettu juhla-asentoo, rykästel ensi ja sitte alako puhuva paukutella, niinku pappi paukuttelloo hoastamalla rakkauvesta, avijo-onnesta, aviomiehe ja aviovaemo keskinäesestä sovusta ja yhteistyöstä sekä tasa-arvosuuvvesta yhteistä talloutta pittäissä. Ku pappi tätä kohtoo hoasto, vilikas Risto kulumiisa alta ja huohmas mone nauroo virnottava ja sillo Risto miettijä lötjötti, että etteköhä työ kohta naura toesta nauruva. Ku pappi hartaesii onnittelluehe ja siunauksii peätti puhheesa, sano Risto, että:
— Annappas, Riikka, mulle koapi avvaemet.